Aku Ankka: "Universum!n Sank@r!?*!"

Kehittäjä: Disney Interactive

Julkaisija: Ubisoft Montreal

Alusta: Playstation 1 & 2, Game Boy Color, Windows, Nintendo 64, Dreamcast, GameCube

Kielet: suomi, ruotsi, norja, tanska

Julkaisuvuosi: 2000

Ikäsuositus: S

Genre: tasohyppely

Pelimuoto: Yksinpeli / kaksinpeli

Ostettavissa: vanhojen pelien kaupoista

Läpipelaamiseen käytetty aika: noin 3-5 tuntia

Helmet-pelihaaste 2026: 12. Peli, jossa yrität pelastaa jonkun toisen

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani pelistä

Peli alkaa alkucutscenellä. Aku Ankka ja Hannu Hanhi ovat Pelle Pelottoman luona. Kaksikko on asettunut sohvalle popparikulhon kanssa ja Aku yrittää saada Pellen televisiota toimimaan varsin oudon näköisellä kaukosäätimellä. Pelle puuhailee koneen parissa, joka tekee lisää popcornia. Kun televisio saadaan päälle, selostaja kertoo, että seuraavaksi on luvassa pelottoman toimittaja Iineksen jännittävä raportti. Reportterina toimiva Iines on velho Merlockin valtakunnassa. Iines on päässyt pujahtamaan Merlockin salaiseen temppeliin ja aikoo pian paljastaa Merlockin kauhistuttavat suunnitelmat. Hän hiipii lähemmäs ja näkee Merlockin työskentelevän oudon laitteen parissa. Merlock on aluksi selin kameraan, mutta kääntyy äkkiarvaamatta ja tarttuu Iinekseen sanoen, ettei hän ikinä pääse ulos temppelistä. Viimeisenä näkyy, miten Merlock nostaa Iineksen ilmaan ja hänen mikrofoninsa putoaa maahan. Hannu Hanhi on tietenkin ensimmäisenä ilmoittamassa, että vaarassa oleva Iines täytyy pelastaa. Pelle, jolla on kaikenlaisia kojeita, kertoo voivansa siirtää heidät Merlockin valtakuntaan Pelle Pelottoman teleportin kautta. Pelle saa koneen päälle ja Hannu syöksähtää heti siirtimen alle. Pelle kuitenkin parahtaa, että Hannu siirtyi liian pian. Kone ei ole vielä tarpeeksi tehokas ja Pelle tarvitsee Akun apua. Iineksen vuoksi Aku on valmis auttamaan.

Peli alkaa Pellen laboratoriosta, jossa Pelle kertoo suunnitelman: Akun on ensimmäiseksi kiivettävä Ankkavuoren huipulle ja asennettava heijastinlevy sen laelle. Sen avulla Pellen laitteisto saa tarpeeksi energiaa siirtämään Akun Ankkalinnaan. Pelissä on neljä maailmaa: Ankkavuori, Annalinna, Milla Magian kartano ja Merlockin temppeli. Aluksi pelattavana on vain Ankkavuori. Jokaisessa maailmassa on neljä pelattavaa tasoa, yksi bonustaso ja yksi pomovastus. Jokaisessa tasossa on tehtävä kolme asiaa sen 100-prosenttisesti läpäisemiseksi: löydettävä energiapallo, pelastettava veljenpoikien lelut ja päihitettävä Hannu Hanhen aika. Näistä oikeastaan vain energiapallon löytäminen on pakollista, sillä se avaa pomovastuksen ja pomovastuksen voittaminen avaa seuraavan kentän. Veljenpoikien lelujen pelastaminen taas avaa bonustason.

Ensimmäisellä tasolla Pelle antaa ohjeita. Akua ohjataan vasemmalla analogisella sauvalla. X-näppäimestä hypätään ja kaksi kertaa painamalla Aku tekee tuplahypyn. Neliöstä lyödään. Aku voi tehdä hyppypotkun painamalla X-näppäintä ja heti perään neliönäppäintä. Tasoilla on kerättäviä tähtiä. Jokaisesta kerätystä sadasta tähdestä saa yhden uuden elämän. Tähtiä saa myös vihollisten päihittämisestä, mikä on aika kiva (vertaa esim. Tarzan-peliin, jossa vihollisista ei saa mitään). Tasoilta löytyy matkalaukkuja täynnä "mukavia yllätyksiä", siis käytännössä tähtiä. Maan kamaralla oleva matkalaukku on nimeltään pomppisboksi ja ilmassa leijuva läpsisloota (nää nimet! <3). Tasoilla on useita checkpointeja. Checkpointin merkkinä on Pellen ystävä ruutu, joka tallentaa Akun edistymisen. Tasoille on ripoteltu myös yksittäisiä lisäelämiä, jotka tunnistaa Akun kuvasta. Lisäksi tasoilta löytyy pirtelöitä, joista saa lisää energiaa ja jotka parantavat jos Aku on loukkaantunut. Pirtelöt myös lisäävät juoksunopeutta ja hyppyjen pituutta.

Vasemmassa yläkulmassa näkyvät kerätyt tähdet. Oikeassa yläkulmassa näkyvät jäljellä olevat elämät. Akun naama muuttuu sen mukaan, onko hän ylipirteä pirtelöstä, iloinen vai vihainen otettuaan osumaa. Merlockin taikakirjassa on kuusi sekuntia aikaa löytää lelu.




Jokaisessa maailmassa on neljä tasoa, yksi bonustaso ja yksi pomovastus. Tasojen välillä liikutaan Pelle Pelottoman värikkäiden portaalien avulla. Keltainen valo tarkoittaa, että tasolta on löydetty energiapallo. Vihreä tarkoittaa, että kaikki tason lelut on pelastettu. Sininen taas on merkki siitä, että Aku on lyönyt Hannun ajan.

Jokaisessa maailmassa on veljenpoika, jonka lelut ilkeä Merlock on kironnut maagisella taikakirjallaan niin, ettei niillä voi enää leikkiä. Kirjaa läimäyttämällä taika raukeaa hetkeksi ja Akun on aikamääreen puitteissa löydettävä lelu jostakin lähistöltä pelastaakseen sen. Joka tasolla on kolme lelua, ja veljenpojilla on erilaiset lelut. Tupulla on nallet, Hupulla rullaluistimet ja Lupulla porekoneet - ainakin luulen, että ne ovat porakoneita? Tasoja voi myös suorittaa uudelleen aikahaasteina ja yrittää lyödä Hannun aika. Hannu on nimittäin ehtinyt jokaiselle tasolle ennen Akua ja päihittänyt sen tietyssä ajassa. Jos lyö kaikki Hannun ajat tietyssä maailmassa, saa palkinnoksi uuden asun. Asuja voi vaihtaa Pellen laboratoriossa. Lapsena halusin tosi kovasti nähdä, miten Hannu läpäisee tasot ja niiden kinkkiset kohdat, ja minua ärsytti ajatus siitä, että hän on ollut Akua nopeampi ja käynyt tasoilla jo.

Hauska yksityiskohta, joka kiinnitti huomion ja sai miettimään, että 26 vuotta vanhaksi peliksi tähän on panostettu, on Aku itse. Aku voi käytännössä ottaa kaksi osumaa ennen kuin pökertyy ja palaa edellisen checkpointin luokse. Yhden osuman jälkeen Aku suuttuu, on hetken pölypilvessä raivoamassa ja alkaa sitten kävellä ihan eri tavalla kuin iloisena ollessaan. Hän kävelee kyyryssä, kädet nyrkissä ja tuima ilme kasvoillaan. Aku kävelee, hyppää, seisoo ja ääntelee eri tavalla riippuen siitä, onko iloinen vai vihainen. Jos pökerryt tarpeeksi monta kertaa, Aku saattaa checkpointilta aloitettuaan viskata lakkinsa vihaisena maahan ja jupista, mikä on kunnon solidaarisuuden osoitus pelaajalle: Akuakin ärsyttää, että peli on niin hankala, ettei hän pääse etenemään. Kaksi osumaa ennen pökertymistä on tosi vähän. Toisaalta se, ettei Akulla ole healthbaria, on aika uniikki yksityiskohta. Ainakin niin kauan, kunnes jäät jumiin johonkin haastavaan kohtaan ja kiroat sitä, ettei Aku pysty ottamaan hittiä yhtään enempää. Pirtelöitä on tasoilla tosi vähän. Niitä voisi olla paljon enemmän.

Aku on ottanut osumaa ja on siksi huonolla tuulella. Se vaikuttaa hänen kävelemiseensä, hyppäämiseensä, lyömiseensä ja ääntelemiseensä. Varo nyt Aku, ettet juokse suin päin hirven sarviin, sillä voit ottaa enää yhden osuman!



Maailmoja on vain neljä, mutta ne ovat keskenään tosi erilaisia. Ankkavuori on vehreää luontoa ja metsää, jossa sielu ja silmä lepää. Ankkalinna on kaupunkimaisema ja paljon hektisempi. Milla Magian kartanossa on pimeää ja pelottavaa. Siellä pääsee jopa lentämään luudalla! Merlockin temppeli oli lapsuuden muistikuvissani pelottavampi paikka, mutta osoittautui nyt aikuisena pelattuna aika hauskaksi.

Tämä(kin) peli on minulle tosi nostalginen lapsuudesta. Suomidubbi on hauska ja eläväinen. Ihan parasta, että Iineksellä on OG äänensä Petra Karjalainen. Jos minulta kysytään, Tupun, Hupun ja Lupun paras ääni on Liisa Paatso, joka ääninäyttelee heitä myös tässä pelissä. Musiikit ovat parhautta. Ja muistan edelleen, miten lapsena pelotti pelata Milla Magian tasoja läpi. Pölyhuiskamummo never forget 😱

Pomovastusten voittaminen pelissä on aika helppoa kunhan niiden kaavan oppii. Karhukopla-pomovastus esimerkiksi kalauttaa purkupallolla lattiaa, josta sortuu joka kierroksella uusia paloja. Sitten Akua aletaan heitellä dynamiitilla, kunnes kone menee epäkuntoon ja Karhukoplan jäsen nousee korjaamaan sitä. Silloin Aku iskee häntä räpylällä takalistoon! 👟

Pomovastukset ovat jättiläiskana Bernadette, Karhukopla, Milla Magia ja Merlock. Jokaista pomoa pitää lyödä kolme kertaa, jotta hänet voittaa, ja heistä jokaisella on tietty kaava, jonka mukaan he hyökkäävät. Kun tämän kaavan oppii, on heidän päihittämisensä lastenleikkiä. Mikä parasta, jos pomovastus liiskaakin sinut, hän ei ilku sen jälkeen kuten joissain peleissä, vaan menetät yhden elämän ja saat yrittää heti uudestaan. Merlockin päihittämisen jälkeen Aku saa pelastettua Iineksen. Merlockin temppeli uhkaa sortua kaksikon niskaan, mutta Pelle saa siirrettyä heidät juuri ajoissa takaisin taloonsa. Jostakin ilmestyy osumaa ottanut ja kipsattu Hannu, jolla on sitten kuitenkin ollut ongelmia läpäistä tasot (hehee, siitäs sait!). Pelle onnistuu siirtämään myös Merlockin koneen omaan taloonsa Akun ja Iineksen mukana. Mutta mitä se tekee? No suklaapäällysteistä popparia tietenkin! xD

Plussat:

+ suomidubbi OG-ääninäyttelijöillä

+ musiikki ja tunnelma

+ Aku liikkuu ja ääntelee eri tavalla otettuaan osumaa

Miinukset:

- tasoilla on liian vähän pirtelöitä

- Aku voi ottaa vain kaksi osumaa ennen kuin pökertyy

- omistamani PS1-pelin ohjekirja on vain englanniksi :(

Disneyn Tarzan

Kehittäjä: Eurocom Entertainment Software

Julkaisija: Sony Computer Entertainment & Disney Interactive

Alusta: Playstation 1, Windows, Nintendo 64, Game Boy Color

Kielet: suomi, englanti ja monia muita

Julkaisuvuosi: 1999

Ikäsuositus: 3+

Genre: tasohyppely

Pelimuoto: Yksinpeli / kaksinpeli

Ostettavissa: vanhojen pelien kaupoista

Läpipelaamiseen käytetty aika: noin 6-7 tuntia

Helmet-pelihaaste 2026: 6. Peli, jossa kerätään asioita metsästä

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani pelistä

Peli noudattelee Disneyn animaatioelokuvan tarinaa. Se tosin alkaa siitä, kun Tarzan on lapsi ja totuttelee elämään viidakossa. Pelissä on kolmetoista pelattavaa tasoa. Ensimmäinen niistä on Tervetuloa viidakkoon, joka onkin eräänlainen tutoriaali, sillä siinä Terk-apina ohjeistaa Tarzania pelin perustoiminnoista. Aiempia tasoja voi pelata halutessaan uudestaan. Kunkin tason kohdalla lukee kyseisen tason suorittamistila prosentteina. Aina ennen tason alkua näytetään tasoon liittyvä suomeksi dubattu leffaklippi. Tasoilla näkyy välillä isoja värikkäitä perhosia, jotka ovat checkpointeja. Tason lopun merkkinä on Janen päivänvarjo. Jokaisen tason lopuksi peli näyttää, miten tasosta suoriutui.

Tasovalikko on aika karu ja vähän tylsä. Pelasin tätä peliä ensimmäisiä kertoja varmaan silloin kun en vielä osannut lukea, joten oli yllätys nähdä, mitä seuraava taso tuo. Aikuisena katson tasojen nimiä ja mietin, että ne on varmaan suomennettu suoraan (Clayton_taistelu 🌚).

Pelissä liikutaan vasemmalta oikealle analogista sauvaa käyttäen. Tarzan hyppää X-näppäimestä. Tuplahyppyä hän ei osaa. Tarzanilla on käytössään kaksi tapaa taistella vihollisia vastaan: veitsi, joka löydetään joka tasolla uudestaan ja jolla huitaistaan L1-näppäimellä ja pistetään R1-näppäimellä, sekä niin kutsutut voimahedelmät. Hedelmiä heitetään neliö- ja kolmionäppäimillä, neliöllä korkea ja kolmiolla matala heitto. Hedelmätyyppiä vaihdetaan L2- ja R2-näppäimillä. Hedelmiä kerätään tasoilta ja niitä on kolmea eri väriä. Keltaiset hedelmät ovat perusvoimaa ja niitä on käytettävissä rajoittamaton määrä. Ne ovat hedelmistä heikoimpia. Violetit hedelmät (omat suosikkini, koska niissä on kauniin hehkuva väri) ovat ensimmäisen tason lisävoimaa ja kaksi kertaa keltaisia vahvempia. Punaiset hedelmät ovat toisen tason lisävoimaa ja jakautuvat heitettäessä osuakseen useisiin vihollisiin. Sitten ovat siniset hedelmät (hedelmien aatelia). Ne ovat aseena kaikkein vahvimpia, sillä niillä voi räjäyttää kaikki lähistöllä olevat viholliset. Sitten on vielä keihäs, mutta sitä Tarzan käyttää vain pomovastus-Saboria vastaan. Pelissä on kaksi pomovastusta: Sabor, joka on välivastus, sekä loppuvastus Clayton, jonka päihittämiseen peli päättyy.

Tasoilla on erilaisia kerättäviä esineitä. Banaaneista ja oransseista hedelmistä saa lisää terveyttä. Kolikoita kannattaa kerätä, sillä Tarzan saa uuden elämän jokaista sataa tasolta kerättyä kolikkoa kohden. Päihitetyistä vihollisista ei saa palkinnoksi mitään, ei edes kolikkoa, joten ihan jokaista kohtaamaansa vihollista ei tarvitse eikä kannatakaan surmata.  Jokaiselle tasolle on myös piilotettu kirjaimia ja luonnoksia. Joka tasolla on kuusi kirjainta: T-A-R-Z-A-N, ja jos löytää ne kaikki, ansaitsee elokuvaleikkeen, jonka voi katsella Asetukset-valikosta. Luonnoksia on neljä joka tasolla. Jos löytää kaikki neljä, saa pelattavakseen bonustason, joka alkaa heti kyseisen tason perään. Bonustasoja on erilaisia. Löytyy viidakkosurffausta, haikararatsastusta, puusurffausta ja viidakkohyppelyä. Bonustasoilta saa kerättyä kolikoita ja siten lisäelämiä, muuten ne tuovat lähinnä hauskaa vaihtelua tasoihin.

Oikeassa alakulmassa näkyvät Tarzanin elämät, alalaidassa elinvoimapalkki. Oikeassa yläkulmassa näkyy, montako kolikkoa tasolta on löytynyt. Pelissä pääsee myös lentämään liaaneilla, mikä onkin aika metkaa puuhaa. Apinamainen Tarzan saa banaaneja syömällä lisää elinvoimaa.



Vasemmassa yläkulmassa näkyvät hedelmät. Lapsena tykkäsin ajatella violetteja hedelmiä parhaina, koska niiden väri oli eniten mieleeni, ja suosin niitä. Pelin takakannen mukaan tasot ovat "jännittävän kolmiulotteisia". Niillä liikutaan vasemmalta oikealle, mutta kolmiulotteisuutta luo se, että välillä kuvakulma siirtyy ja vaihtoehtoisia polkuja on useampi kuin yksi. Vuonna 1999 tämä oli kolmiulotteista. Kaikesta huolimatta sanoisin, että peli on kestänyt aikaa ihan hyvin.

Ensimmäiset tasot ovat tosi helppoja, mutta mitä pidemmälle peli etenee, sitä vaikeammaksi ne käyvät. Pelasin pelin keskivaikealla vaikeustasolla ja siinäkin riitti purtavaa. Checkpointit ovat hyvä juttu, samoin se, että kun Tarzan kuolee ja palaa edellisen checkpointin kohdalle, siihen mennessä tapetut viholliset eivät spawnaa. Banaanit sen sijaan spawnaavat. Kerättyjä juttuja, kuten luonnoksia ja kolikoita, ei myöskään menetä kuollessa (paitsi tietenkin jos kuolee niin, että Tarzanin elämät loppuvat ja koko peli päättyy Claytonin ilkeämieliseen pilkkaan). Sitä en muistanut, etteivät kerätyt hedelmät siirry seuraavalle tasolle vaikka niitä kaikkia ei käyttäisi. Jokainen taso alkaa tavallaan alusta niin hedelmien kuin veitsen löytämisen suhteen, mikä on vähän ärsyttävää. Jotkut tasot on suunniteltu hyvin viekkaasti. Jos et ole tarkkana ja etene tietyssä järjestyksessä tai huomaa jotakin piilotettua, asioita saattaa jäädä keräämättä.

Peli on PS1-eramaisen palikkamainen, ainakin mitä tulee hahmoihin. Ne ovat hyvin kulmikkaita ja palikkamaisia, varsinkin kun kamera zoomaa lähemmäs. Vehreät tasot ovat kuitenkin tosi hienoja, varsinkin niiden maalatut taustat. Pelin musiikit ovat suurelta osin suoraan elokuvasta repäistyjä instrumentaaleja eli varsinaisia bängereitä (Phil Collins!). Suomidubbi on loistava, varsinkin pienet äännähdykset ja lausahdukset, joita Tarzan viljelee: "Uh!", "Aaahh, VEITSENI", "Parempi!", "Noin on parempi", "Jipii!".

Pelissä pääset pelaamaan Tarzanilla lapsena ja aikuisena, mutta myös yhden tason verran Janella ja yhden tason verran Terk-apinalla. Tasot ovat lyhyitä ja niitä on vähän, mutta viidakon lisäksi myöhemmin pelissä päästään seikkailemaan leirissä ja laivassa.

Minulle tämä peli on hirvittävän nostalginen. Suurin ihmetyksen aihe näin vuosien uudelleenpeluun jälkeen on, miten tasoja on noin vähän! Kulutin tämän pelin parissa lapsena tuntikausia. Miten ihmeessä, kysynpä vaan. Ainoa selitys on, että pelasin tätä uudelleen ja uudelleen ja saatoin jäädä tutkimaan tasoja pitkäksikin aikaa, vaikka näin nykynäkökulmasta niillä ei edes ole hirveästi tutkittavaa. Musiikki ja suomidubbi ovat myös tosi nostalgisia ja tuovat muistoja mieleen. Muistan, että lapsena pelatessa suosikkitasoni oli Leirin hävitys, jossa päästään pelaamaan Terkillä. Suosikkibonustasoni oli niin ikään Terkin viidakkosurffaus, jossa Terk kelluu jokea pitkin lumpeenlehdellä ja huutaa hauskasti aina vesiputouksen tullessa kohdalle. Oli hauska huomata, miten esimerkiksi puusurffauksessa tietyt kohdat olivat edelleen siellä jossain sormien lihasmuistissa. Disneyn Tarzan on ihan huikean nostalginen peli, jonka pariin oli ihana palata vuosikausien tauon jälkeen. (Muun muassa) tästä lapsuuteni oli tehty <3

Plussat:

+ suomidubbi elokuvan ääninäyttelijöillä

+ musiikki

+ hauskat bonustasot

+ pääset pelaamaan myös Terkillä ja Janella

+ viholliset eivät spawnaa kun kuolee ja palaa edeltävän checkpointin kohdalle

Miinukset:

- vain neljätoista pelattavaa (lyhyttä) tasoa

- kerätyt hedelmät eivät siirry seuraavalle tasolle

- veitsi pitää löytää jokaiselta tasolta uudestaan

Peter Pan - Seikkailu Mikä-Mikä-Maassa

Kehittäjä: Doki Denki & Crawfish Interactive

Julkaisija: Sony Computer Entertainment & Disney Interactive

Alusta: Playstation 1, Windows, Game Boy Advance

Kielet: suomi, englanti ja monia muita

Julkaisuvuosi: 2002

Ikäsuositus: S

Genre: toiminta

Pelimuoto: Yksinpeli / kaksinpeli

Ostettavissa: vanhojen pelien kaupoista

Läpipelaamiseen käytetty aika: noin 10 tuntia, mutta voi läpäistä huomattavasti nopeammin

Helmet-pelihaaste 2026: 24. Peli, jossa päähenkilö on lapsi tai nuori

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani pelistä

Peli alkaa siitä, että Peter Pan käyskentelee piilopaikassaan Hirttomiehen puussa eräänä iltana ja hänellä on tylsää. Kun Peter miettii, mitä sitä tekisi aikansa kuluksi, Helinä-keiju lennähtää kertomaan Mikä-Mikä-Maahan kätketystä suuresta aarteesta. Peter on innoissaan tästä haasteesta ja pohdiskelee, mihin itse piilottaisi aarteen. Helinä-keiju mainitsee aarrekartan, muttei tiedä mistä sen löytää. Peterin ainoa huoli on, että heidän pitää löytää kartta ennen Koukkua. Samaan aikaan toisaalla kapteeni Koukku käyskentelee laivansa kannella kädessään, yllätys yllätys, aarrekartta! Kartta ohjaa kulkemaan tietyn määrän askeleita pohjoiseen, länteen ja itään. Hänen uskollinen perämiehensä Simo ja muutama muu merirosvo iloitsevat jo tulevista rikkauksista ja siitä, että Koukku löysi kartan ennen Peteriä. Koukku kuitenkin muistuttaa, että varmasti myös Peter etsii aarretta. Koska tietävät aarteen sijainnin, eivät merirosvot enää tarvitse karttaa, joten Koukku silpoo kartan miekallaan neljään osaan estääkseen Peteriä käyttämästä sitä ja löytämästä aarretta. Tämän hyvin lyhyen alku-cutscenen jälkeen päästään pelaamaan.

Tavoitteena on löytää aarrekartan palat, jotka ovat tietenkin piiloutuneet ympäri Mikä-Mikä-Maata, koota ne yhteen ja löytää niiden avulla aarre. Samalla Peterin on pelastettava Kadonneet pojat, jotka Koukun merirosvot ovat vanginneet varmaankin Peterin elämää vaikeuttaakseen tai koska heilläkin käy aika pitkäksi. Pelissä seikkaillaan Mikä-Mikä-Maassa, joka jakautuu viiteen alueeseen: Hirttomiehen puu, Merenneitolaguuni, Intiaanien kylä, Merirosvopoukama ja Kallokallio. Tasoja ei pääse tutkimaan vapaasti, vaan niitä avautuu sitä mukaa kun peli etenee ja ne on numeroitu etenemisen seuraamisen helpottamiseksi. Lisäksi peli ohjaa valitsemaan aina tarinan etenemisen kannalta seuraavan tason sinisellä nuolella. Mikä-Mikä-Maan kartalla liikutaan L1- ja R1-näppäimiä käyttämällä.

Näkymä Hirttomiehen puun alueesta. Raksilla merkityt kohdat ovat tasoja. Sininen nuoli näyttää, että jos haluaa edetä tarinassa, seuraavaksi on pelattava Turkki-niminen pomovastustaso. Kuvittele miten siistiä olisi avoimen maailman Peter Pan -peli, jossa pääsee tutkimaan Mikä-Mikä-Maan jokaisen kolkan! Shut up and take my money 💵

Ensimmäisellä tasolla harjoitellaan pelaamista ja pelaajaa ohjeistetaan infobokseilla, jotka lävähtävät ruudulle. Ensimmäinen infoboksi kertoo, että X-näppäimestä lennetään, ja kehottaa etsimään Peterin veitsen. Peterin ohjaaminen on varsin helppoa. Lentämistä säädellään X-näppäintä painamalla: pohjassa pitäminen leijuttaa Peteriä ylöspäin, näppäimen vapauttaminen antaa hänen laskeutua alas. Lentämisen suuntaa ohjataan vasemmalla analogisella sauvalla. Tasolla ollessa L1- ja R1-näppäimistä saa näkyviin kunkin tason kartan. Ensimmäisellä tasolla muistutetaan myös, että Peter voi laskeutua ja kävellä ainoastaan puisilla lankuilla. Mitä pidemmälle peli etenee, sitä enemmän sekä Peterin ylä- että alapuolella alkaa olla piikkejä ja ympärillä vihollisia ja muita vaaroja, joihin osuessa menettää yhden elämän. Veistä käytetään neliönäppäimellä. Neliön napautus heittää veitsen, ja myöhemmin sen pitäminen pohjassa ja vapauttaminen heittää veitsen pidemmälle. Tällä tavoin saa aktivoitua esimerkiksi erilaisia kytkimiä. Tasoilla kasvaa kukkia, joita tuhoamalla saa lisäelämiä sekä keijupölyä. Pelin edetessä Peter saa veitsen lisäksi käyttöönsä keijupölyn, jota sirotellaan ympyränäppäimellä, sekä panhuilut, joita soitetaan kolmionäppäimellä. Kun elämämittari tyhjenee, Peter älähtää ja taso pitää aloittaa alusta. Tosin peli palauttaa sinut ensin kohtaan, jossa valitaan tasoa, minkä voi välttää valitsemalla pause-valikosta "Aloita taso alusta" ennen kuin niin ehtii tapahtua. Itse aloitin tason alusta aina tällä tavoin, koska vaikka latausikkunat ovatkin hienoja, lataus kestää KAUAN. Latausikkunoita saakin tuijotella kyllästymiseen asti.

Tasoilta löytyy kerättäviä asioita. Tärkeimmät niistä ovat sulat. Niitä käytetään kaupankäynnin välineenä Intiaanin kaupassa, joka löytyy Intiaanien kylän läheltä. Kun Peter menee ensimmäistä kertaa käymään kaupassa, tulee cutscene, jossa intiaani ja Peter esittäytyvät. Intiaani kertoo, että hänen kaupastaan löytyy kaikkea hyödyllistä. Hän kunnostaa intiaanipäällikön päähinettä ja tarvitsee siihen sulkia, jotka toimivat valuuttana. Intiaanin kaupasta voi ostaa lisäelämiä, keijupölyä ja vihjeitä. Jotkut vihjeistä ovat niin naurettavan helppoja, että sulkien tuhlaaminen niihin suorastaan harmittaa, mutta osa on oikeasti hyödyllisiä, sillä ne koskevat esimerkiksi Kadonneiden poikien löytämistä tai vaikeiden tasojen läpäisemistä. Tasoilta löytyy erivärisiä sulkia, ja väri määrittää sulan arvon. Useimmin löytyy valkoisia sulkia, jotka ovat yhden pisteen arvoisia. Siniset sulat ovat vähän harvinaisempia, viisi pistettä. Kaikkein arvokkaimmat sulat ovat punaisia, kymmenen pistettä, ja ne ovat yleensä tasoille piilotetuissa salaisissa luolissa. Muita kerättäviä asioita ovat filmirullabonukset, joita löytämällä pystyy katsomaan elokuvaleikkeitä Intiaanin kaupassa, avaimet joita saa merirosvoja päihittämällä ja joilla avataan ovia ja portteja sekä lisäelämät. Elämämittari on pelin alussa viiden sydämen mittainen, mutta lisäelämiä löytämällä ja vihollisia päihittämällä elämämittarin lukemaa saa kasvatettua.

Pelinäkymä. Ylälaidassa kerättyjen sulkien lukumäärä, elämämittari ja keijupölymittari. Rakastin lapsena karkkia, mistä kertoo ehkä se, että elämämittarin sydämet saivat minut aina pelatessani himoitsemaan marmeladisydämiä.

Intiaanin kaupan ostonäkymä. Tiskin alta löytyy niin marmeladisydämiä (hehe), keijupölyjä, vihjeitä kuin elokuvaleikkeitäkin. Oikeassa reunassa olevan aarrearkun avaaminen maksaa 900 sulkaa. Sisältä paljastuu yksi lisäelämä.

Varsinkin pelin alku on minulle hyvin nostalginen cutsceneineen ja tuttuine tasoineen, joita on tullut tahkottua läpi aika monta kertaa. Aluksi pelkäsin, että pelin 2D-ilmeeseen olisi vaikea tottua modernimpien pelien pelaamisen jälkeen, mutta ilmeisesti se, että pelasin lapsena jatkuvasti muitakin 2D-pelejä pleikkari ykköselläni, ei hevillä unohdu. Totuin nopeasti, vaikken ole pelannut tätä(kään) peliä vuosikausiin. Alussa peli on naurettavan helppo, mutta vaikeustaso nousee sen edetessä sopivassa tahdissa. Vihollisia tulee enemmän, Peterin pitää pysyä välillä koko ajan ilmassa ettei seivästy piikkeihin ja jotkut tasoista ovat jopa yllättävän sokkeloisia. Aina säännöllisin väliajoin päästään pelaamaan myös Helinä-keijulla. Helinän tasot ovat sellaisia, että Peterin eteen tulee jokin este, joka pitää hoitaa räjäyttämällä kulkutie. Helinä on tarpeeksi pieni, joten hän pujahtaa ahtaaseen paikkaan soihtu mukanaan ja lentää sytyttämään sytytyslangan. Helinä-keijun tasot ovat Peterin tasojen kaltaisia sillä erotuksella, että niissä pystyy menemään ainoastaan eteenpäin ja tason ylä- tai alalaitaan osuminen sammuttaa soihdun ja päättää tason saman tien.

Mitä tulee pelin grafiikoihin, niin itse pelinäkymä on silmää miellyttävä eikä liian pikselimäinen. Taustat ovat kauniita, varsinkin Merenneitolaguunin tasoissa. Sen sijaan cutscenet... noh, sanotaanko näin, että ymmärrän ettei niihin ole panostettu enempää, mutta hahmot eivät ole kauneimmasta päästä.

Cutsceneissä hahmot ovat PS1:mäisen pökkelömäisiä ja pikselimäisiä, mutta kyllä niitä nyt katsoo. Cutscenejä on yllättävän paljon, mikä on hyvä juttu, koska arvostan tarinallisuutta peleissä.

Helinä-keijun tasoja on pelissä muutama, mutta Helinällä ei tehdä muuta kuin lennetään eteenpäin ja kannatellaan soihtua korkealla.

Suomidubbi on kiva lisä, mutta siitä ei ole sen ihmeempää sanottavaa. Vain se, että hyvä kun käyttivät samoja ääninäyttelijöitä kuin vuoden 2002 Peter Pan -elokuvassa. Musiikki on ehdottomasti yksi tämän pelin parhaimpia puolia ja siihen on selvästi panostettu. Jokaisen tason musiikki sopii juuri sen tunnelmaan kuin nakutettu. Jos jonkun pelin soundtrackia kuuntelisi pelin jälkeen, niin se olisi ehdottomasti tämä peli!

Kadonneita poikia ei ole pakko löytää, mutta heidät kannattaa etsiä, sillä jokaisesta löydetystä Kadonneesta pojasta saa lentotehosteen, jonka avulla Peter lentää vähän nopeammin. Aarrekartan palat sen sjaan on löydettävä, mutta ne löytyvät sitä mukaa kun pelissä pääsee eteenpäin. Kun viimeinenkin kartanpala löytyy, Peter saa kartan koottua vain huomatakseen, että Koukku ja Simo, jotka ovat koko pelin ajan olleet eksyksissä siksi että Koukku unohti mitä kartassa sanotaan, ovat löytäneet aarteen. Peter ei aio antaa Koukun voittaa, joten hän lennähtää laivalle kohtaamaan arkkivihollisensa. Seuraa pelin viimeinen ja vaikein pomovastus, kapteeni Koukku ja Simo. Tämän vastuksen päihittäminen päättää pelin. Koukku lennähtää veteen ja krokotiili lähtee jahtaamaan häntä. Peterillä on niin hauskaa Koukkua kiusatessa, että hän miltei unohti aarteen, mutta Helinä-keiju muistuttaa häntä siitä. Aarrearkun sisältä paljastuu... rumpujen pärinää... kultainen sulka! Siis... kultainen sulka? Sulassa on viesti: jos Peter kerää kaikki sulat jokaiselta alueelta, kultainen sulka ilmestyy. Peter ottaa tämän vain seuraavana hauskana haasteena, mutta todennäköisesti tässä vaiheessa pelaaja raapii päätään ja toteaa: "Joo, ei jaksa. Tämä oli tässä."

Plussat:

+ suomidubbi elokuvan ääninäyttelijöillä

+ musiikki

+ tasojen vaihtelevuus

+ Intiaanin kauppa ja kaupankäynti on hauska lisä peliin, varsinkin kun valuuttana toimivat sulat

Miinukset:

- pidemmän päälle vähän yksitoikkoinen ja etenee aika hitaasti eikä siksi välttämättä ole nuorimpien pelaajien mieleen

- cutscenejen hahmot ovat aika kamalan näköisiä

- Helinä-keijulla pelattavat osuudet voisivat olla hauskempia ja monipuolisempia

- latausajat ovat PIT-KI-Ä, varsinkin parikymmentä vuotta vanhalla pelikonsolilla, joten latausikkunoita saa tuijotella kyllästymiseen asti

Spyro Reignited Trilogy : Year of the Dragon

Kehittäjä: Toys for Bob & Iron Galaxy Studios

Julkaisija: Activision

Alusta: Windows, Nintendo Switch, Xbox One, Playstation 4

Kielet: suomi, englanti ja monia muita

Julkaisuvuosi: 2019

Ikäsuositus: 7+

Genre: toiminta, seikkailu

Pelimuoto: Yksinpeli / kaksinpeli

Ostettavissa: Steamista ja PS Storesta

Läpipelaamiseen käytetty aika: noin 10 tuntia

Alkuperäinen liekkiveikko on palannut! Tuttu tulinen luonne ja sama sairaan komea hönkäys, mutta nyt täydellä liekillä ja näyttävällä HD-tarkkuudella. Spyro™ hönkii komeammin kuin koskaan Spyro™ Reignited Trilogy -pelikokoelmassa. Sytytä liekki uuteen roihuun kokemalla uudelleen kolme alkuperäistä peliä - Spyro™ the Dragon, Spyro™ 2: Ripto's Rage! ja Spyro™: Year of the Dragon. Tutki laajoja maailmoja, kohtaa tuttuja tulisieluja ja elä seikkailu uudestaan, nyt uljaasti remasteroituna. Kun maailma tarvitsee pelastajaa, yksi lohikäärme riittää.

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani pelistä

Spyro Reignited Trilogy : Year of the Dragon on osa remasteroitua Spyro-trilogiaa, tarkemmin sanottuna sen kolmas osa. Ostettuani trilogian omaksi PS5:lle aloitin juuri tästä pelistä, sillä alkuperäinen pleikkari ykkösen Spyro Year of the Dragon vuodelta 2000 oli ensimmäisiä koskaan pelaamiani pleikkaripelejä. Se on minulle erityisen rakas, sillä pelasin sitä varmaan satoja tunteja lapsena. En osannut vielä englantia, mutta muistan silti ulkoa ensimmäisten cutscenejen ja maailmojen repliikit kuultuani ne niin monta kertaa. Siksi olikin paha paikka valita, otanko englannin- vai suomenkielisen version. Päädyin suomenkieliseen ja selitän pikaisesti, miksi.

Ostettuani trilogian kuulin useammaltakin eri ihmiseltä, miten hirveää kuraa pelien suomidubbi on. Tuttuni suorastaan kielsivät minua ottamasta suomidubbia. Tämä mielessäni aloitin pelin englanninkielisenä. Törmäsin kuitenkin ongelmaan. Kuten edellä mainitsin, pelasin OG-versiota niin monta kertaa lapsena, että sen dubista on muodostunut minulle pyhä. Äänenpainoineen ja eläytymisineen se on minusta mainio, ja kun vertasin sitä tähän uuteen dubbiin, jossa on täysin samat repliikit mutta eri ääninäyttelijät... ei. En pystynyt siihen. Katsoin ensimmäiset cutscenet läpi, minkä jälkeen vaihdoin suomidubbiin ja aloitin pelin alusta. Tässä tulee (ehkä epäsuosittu) mielipiteeni: Spyro Reignited Trilogy : Year of the Dragon -pelin suomidubbi on minusta ihan jees. Syytän tästä sitä, että olen 2000-luvun alun lapsi ja pelatessani Sly-pelejä pleikkari kakkosella totuin suomidubbeihin. Aika kultaa muistot, ja vaikka nykylapsi pitäisi Sly-dubbejakin hirveänä korvasyöpänä, ne(kin) ovat minulle pyhiä. Siispä ajoittain jopa tykkäsin tästä Spyro-dubista. Oli hauskaa bongailla tuttuja ääninäyttelijöitä, ja dubbauksen kunniaksi sanottakoon, että samoja viittä ääntä ei pyöritetä kaikilla hahmoilla. Ääninäyttelijöitä on useampi kymmenen, mikä on hyvä, sillä hahmojakin on paljon. Suomennoskin on ihan laadukas. Jotkut suomennoksista olivat oikeasti nokkelia, kuten "Hitto vie, lohari. Anna nyt niitä jalokiviä."

Peli alkaa muutamalla cutscenellä. PAHA JUONI ETENEE... Joukko lohikäärmeitä nukkuu rauhaisasti, kun ilkeän velhottaren Sorceressin oppilas Bianca yhdessä velhottaren Rhynoc-kätyreiden kanssa hiipii varastamaan lohikäärmeiden munat. He ovat lähellä jäädä kiinni, mutta pääsevät pakoon. VÄKEVÄ ROISTO NOUSEE... Seuraavaksi siirrytään Sorceressin linnaan, jossa Bianca raportoi onnistuneesta munavarkaudesta. EPÄTOIVOINEN PELASTUSYRITYS ALKAA... Zoe-keiju, joka on vakoillut Sorceressia, rientää kertomaan Spyrolle ja muille lohikäärmeille kuulemastaan. Toisella puolella Lohikäärmemaailmaa (the Dragon Realms) on avautunut aukkoja, joista munavarkaat ovat tulleet läpi. Lohikäärmeiden munat on levitelty ympäri Unohdettuja maailmoja (the Forgotten Realms). Koska Spyro on lohikäärmeistä pienin, hänet lähetetään etsimään munia. Mukaan lähtee myös hänen ystävänsä Hunter-gepardi. Sitten päästään pelaamaan.

Spyro Year of the Dragon -peli tiivistettynä yhteen sanaan? Munajahti.

Tavoitteena on siis etsiä kaikki 150 Sorceressin kätyreiden viemää munaa. Kotimaailmoja on yhteensä neljä: Keväisen auringonnousun maailma, Keskipäivän puutarha, Iltajärvi ja Keskiyön vuori. Jokaisessa kotimaailmassa on portaaleja muihin maailmoihin, joita asuttavat erilaiset asukit. Toiset portaaleista ovat heti auki, jotkut taas vaativat tietyn määrän löydettyjä munia avautuakseen. Kun maailmat on kiertänyt ja auttanut jokaisen asukkeja, he yhdistävät voimansa rakentaakseen kulkupelin, jolla Spyro pääsee ensin kohtaamaan Sorceressin loitsiman väli-bossin ja sitten matkaamaan uuteen kotimaailmaan. Boss fightit olivat helppoja, kuten muistelinkin, ja ne läpäisi ensi yrittämällä.

Jokaisesta maailmasta kerätään munia ja jalokiviä. Jalokiviä löytyy lojumasta maasta sekä erinäisten purkkien, purnukoiden, korien, pullojen, vaasien tms. sisältä. Niitä tarvitaankin, sillä ahne karhu Moneybags on liittoutunut Sorceressin kanssa ja vaatii maksua ovien ja siltojen avaamisesta, vipujen kääntämisestä sekä Spyron liittolaisten vapauttamisesta. Myös lohikäärmeiden munia löytyy lojumasta maasta. Lisäksi niitä saa hahmoilta minipelien ja erilaisten tehtävien suorittamisesta. Jokainen munan antava hahmo antaa hauskan selityksen sille, mistä muna löytyi tai mitä hahmo oli sille aikeissa tehdä ("Tästä oli tulossa omeletti, mutta sinä saat sen kun autoit minua", "Tämä putosi Rhynocin taskusta", "Tässä sinulle pallo. Ei kun kappas, se onkin muna! Toivottavasti kelpaa.")

Tässä pelissä erikoisuutena ovat paitsi erilaiset päheät kulkuneuvot, joilla pääsee ajelemaan - sukellusveneet, tankit ja muut -, myös se, että Spyron lisäksi pääsee pelaamaan monella muullakin hahmolla. Sorceress on vanginnut häntä vastustavia hahmoja, jotka Spyro voi vapauttaa häkistä maksamalla Moneybagsille. Sen jälkeen kyseisen hahmon kotimaailma avautuu, ja kun kotimaailma on pelastettu, hahmolla voi pelata myöhemminkin eri maailmoissa, joista löytyy hahmon kuvalla varustettuja portaaleja. Nämä Spyron lisäksi pelattavat hahmot ovat Sheila-kenguru, kersantti Byrd, Bentley-jeti sekä Agentti 9. Jokaisella on omat erikoisliikkeensä. Sheila pystyy pomppaamaan tosi korkealle ja hänellä on vahvat takajalat, joilla potkia vihollisia ja esineitä. Kersantti Byrd on pingviini, joka pystyy lentämään ja ampumaan raketinheittimillään. Bentley-jetillä on jäästä tehty jättimäinen nuija, jolla hän pystyy liiskaamaan vihollisensa ja jota hän pystyy pyörittämään kuin hyrrää. Agentti 9 on laserpyssyllä varustettu laboratorioapina, jonka mielipuuhaa on Rhynocien ammuskelu ja pommien heittely.

Spyrolla pelaaminen on tietenkin parasta, mutta muut pelattavat hahmot tuovat vaihtelua gameplayhin. Suosikkejani ovat kersantti Byrd sekä Sheila-kenguru. Oli ilahduttavaa huomata, että esimerkiksi kersantti Byrdin ohjaimia on helpotettu remasteroidussa versiossa. Rakentinheittimien ohjukset ohjautuvat nyt paremmin kohteeseensa, mikä helpotti pelaamista.


Minipeleissä maailmojen sisällä pääsee kuljettamaan erinäisiä kulkuneuvoja. Nämä tehtävät olivat ärsyttävämpiä kuin muistelin ja veivät välillä aikaa.

Alkuperäinen PS1-versio oli suosikkini lapsena eikä suotta. Tutkittavia maailmoja on runsaasti ja jokainen on omalla tavallaan kaunis ja kiehtova. Kaikki pleikkari ykkösen pelejä pelanneet tietävät palikkamaiset grafiikat, jotka eivät tuntuneet niin pahalta silloin, mutta näyttävät nykyään tosi karuilta. Tässä remasteroidussa versiossa yleisilme on tietysti paljon pehmeämpi monin tavoin. Terävät kulmat niin hahmoissa kuin maastossakin on tasoitettu. Vihreisiin ruohikkopaikkoihin on oikeasti lisätty ruohikkoa tasaisen vihreän sijaan, ja ruohoa voi jopa kärtsätä Spyron liekillä. Remasterointijälki on kaunista menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin (toisin sanoen ei liian realistinen, vaan kuitenkin piirroshahmomainen). Hahmot ja maastot ovat värikkäitä ja tarjoilevat kyllä silmäkarkkia. Olen pelannut PS2:llakin yhtä Spyro-peliä, Spyro : A Hero's Tailia, joka ilmestyi neljä vuotta OG Year of the Dragonin jälkeen, ja tämän pelin remasterointijälki muistuttaa hieman sitä.

Maastojen ja maailmojen yksityiskohtaisuus näyttää ehkä hienolta, mutta sivutuotteena tulee huono näkyvyys. Esimerkiksi timantteja oli välillä hankala löytää pitkähkön ruohon seasta. Sama juttu yöpaikoissa, kun pimeys nielaisee timantit. PS1-versiossa yöpaikoissa näki paljon paremmin. Myös seiniin piilotettuja salahuoneita ja -syvennyksiä on vaikeampi nähdä, sillä ne sulautuvat paljon paremmin ympäristöönsä.

Pakko myös sanoa jotain itse pelaamisesta ja Spyron ohjattavuudesta. Ohjaimet ovat samat kuin suurimmassa osassa Spyro-peleistä ja OG-versiossa. X-näppäimestä hyppää ja kaksi kertaa painettaessa saa Spyron liitämään ilmassa. Neliö-näppäimestä Spyro syöksyy eteenpäin ja pystyy tyrmäämään viholliset ja rikkomaan esineet ja esteet. Ympyrä-näppäimestä Spyro syöksee tulta. Kolmio-näppäin auttaa silloin, kun liukuun pitää saada lisää pituutta. Pleikkari vitosella kun pelataan, tulta pystyy syöksemään myös R2-näppäimestä. Se on pelatessa ehkä helpompi, mutta olen niin tottunut neliö-näppäimeen, että käytin neliötä ihan periaatteesta koko ajan. Poikkeuksena kersantti Byrd ja Agentti 9, jotka ampuvat. Niillä pelatessani käytin R2-näppäintä. Pelituntuma on tietysti erilainen kun kyseessä on remasteroitu versio. Spyro ei tunnu yhtä jäykältä ohjata, mutta toisaalta hänen hyppynsä eivät tunnu kantavan ihan yhtä pitkälle. Syöksyin monta kertaa kuolemaani ennen kuin totuin tähän uuteen ohjattavuuteen. Health-barina toimii Spyron sudenkorentoystävä Sparx. Spyron vierellä lentävä Sparx vaihtaa väriä sen mukaan, kuinka paljon hittiä Spyro voi vielä ottaa. Kun Sparx lopulta katoaa, siitä tietää, että seuraavasta hitistä kuolee, menettää yhden elämän ja spawnaa viimeisimpään tallennuspisteeseen. Tallennuspisteitä löytyy maailmoista sieltä täältä ja niiden merkkinä toimii Zoe-keiju.

Minulle tärkeintä oli, että remasteroitu versio on tarinallisesti ja juonellisesti täysin sama kuin alkuperäinenkin. Alkuperäisessä on nimittäin niin omaperäisiä hahmoja ja hauskoja minipelejä, että niitä jaksaa pelata kerran toisensa jälkeen!

Portaalien avulla Spyro pääsee liikkumaan maailmasta toiseen. Sinisenä välkkyvä Sparx vihjaa, että Spyro on ottanut hittiä ja voi ottaa sitä vielä kaksi kertaa ennen kuin kupsahtaa.

Pelin edetessä Sorceressin juoni selviää. Hän on kaapannut munat, koska haluaa viedä vauvalohikäärmeiltä siivet ja tehdä niiden avulla loitsun muuttuakseen kuolemattomaksi. Kun Bianca saa tietää ilkeän pomonsa suunnitelman kaikessa karmeudessaan, hän järkyttyy niin, että kääntää takkia ja siirtyykin Spyron puolelle. Asiaa edesauttaa myös se, että Bianca ja Hunter ovat iskeneet silmänsä toisiinsa. Final bossina pelissä on tietenkin itse Sorceress, joka on hänkin yllättävän helppo voittaa. Sorceressin päihittämisen jälkeen pelaaja ehtii nähdä lyhyessä cutscenessä, ettei Sorceress kuollut, vaan nousee laavasta. Spyro kuitenkin elää onnellisessa kuvitelmassa, että on päihittänyt pahiksen. Viimeisissä cutsceneissä Spyro tapaa vielä muutamia ystäviään ja etsii Hunteria, joka tuntuu kadonneen johonkin. Kukaan ei tunnu tietävän asiasta mitään. Jäljet johtavat Ilotulitustehtaalle, josta Spyro löytää kuhertelevat Hunterin ja Biancan. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Plussat:

+ pehmeämmät ja muutenkin kauniimmat grafiikat kuin alkuperäisessä eli graafisesti onnistunut remasterointi

+  suomidubbi on minusta onnistunut, vaikka pelkäsin pahinta

+ tarina on pidetty samana kuin alkuperäisessä

+ joidenkin hahmojen, esim. kersantti Byrdin, ohjaimia on helpotettu

Miinukset:

- ympäristöjen ja maastojen yksityiskohtaisuus aiheuttaa sen, että jalokiviä ja rikottavia seiniä on välillä vaikea erottaa

- Spyron hypyt eivät kanna yhtä pitkälle

- pieniä bugeja, jotka eivät onneksi liikaa haitanneet pelattavuutta

- motion blur piti ottaa pois päältä, sillä muuten tuli pelatessa huono olo

Secret Files: Sam Peters

Kehittäjä: Animation Arts

Julkaisija: Ravenscourt

Alusta: Windows, Wii, Nintendo Switch, mobiililaitteet

Kielet: englanti, saksa

Julkaisuvuosi: 2013

Ikäsuositus: 12+

Genre: seikkailu, osoita ja klikkaa

Pelimuoto: Yksinpeli / kaksinpeli

Ostettavissa: Steamista

Läpipelaamiseen käytetty aika: noin 2 tuntia

Bigfoot, the Abominable Snowman, the Loch Ness Monster - cryptozoologists are trying to track these creatures down and research them. One also appears in the legends of the Ashanti people in Ghana. These tell of human-like creatures that lurk in the trees at night and take their victims off to their caves to suck their blood: the Asanbosam. Right after journalist Sam Peters has escaped from a volcanic eruption on an Indonesian island caused by terrorists, her boss sends her to Africa. Soon enough, strange things start happening at Bosumtwi, a mysterious crater lake. Could the Asanbosam really exist? Sam Peters is searching for the answers in this thrilling tale of the Secret Files series.

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani pelistä

Secret Files -pelisarjan spin-off-peli Secret Files: Sam Peters sijoittuu ajallisesti toisen ja kolmannen pelin väliin, ja sen päähenkilönä seikkailee Secret Files kakkosesta tuttu tutkija Sam Peters. Sam tekee ensiesiintymisensä Secret Files kakkosessa tavatessaan Maxin Indonesiassa, mutta sitten pahikset nappaavat Maxin ja Samin kohtalo jää ratkaisematta. No, tässä pelissä selviää, mitä Samille tapahtui sen jälkeen kun hänen ja Maxin tiet erosivat.

Sam esittelee itsensä "hyvännäköisenä ja älykkäänä aitona blondina sekä kovaksikeitettynä toimittajana, joka vihaa vaatimattomuutta". Hän työskentelee Uncharted-lehdelle, joka raportoi maailman syrjäisimmille laidoille sijoittuvista kaivauksista ja tutkimusmatkoista. Palkka on kuulemma huono, mutta työtä tehdäänkin seikkailujen takia. Samin viimeisin matka vei hänet Indonesiaan tutkimaan viidakossa sijaitsevaa antiikin aikaista temppelikompleksia. Hänen tiiminsä jäsenet katosivat yksi kerrallaan. Kaiken takana olivat terroristit, jotka kidnappasivat myös Samin. Onneksi hänen vanha tuttunsa Max pelasti hänet pulasta. Nyt Max on kuitenkin kadonnut ja saarella oleva tulivuori on purkautunut. Samin on päästävä äkkiä turvaan ja haettava apua mantereelta.

Pelin alussa Sam on vielä tuolla Indonesian saarella, taustallaan purkautuva tulivuori ja edessään kumivene, joka on käyttökelvoton siinä olevan valtavan reiän takia. Alkupuheiden jälkeen näytölle lävähtää Game Guide, jollaista ei aiemmissa Secret Files -peleissä tule automaattisesti. Ehkä tekijät ovat ajatelleet, että tätä saattaa pelata joku, joka ei tunne muita pelisarjan pelejä? Joka tapauksessa oppaassa on kaikki perusjutut, jotka point and click -pelejä pelanneille ovat peruskauraa. Peliä pelataan (tietokoneella) käyttämällä pelkästään hiirtä. Vasen klikkaus liikuttaa hahmoa haluttuun paikkaan tai suuntaan ja hiiren osoitin muuttuu sen mukaan, mitä hiirellä voi tehdä. Pelin kannalta olennaisia esineitä, asioita, ihmisiä ja olentoja voi katsella, jolloin Sam kommentoi jotain, tai niiden kanssa voi olla vuorovaikutuksessa. Ne voi poimia Inventoryyn tai niillä voi tehdä jotain. Kun hiiren vie aivan näytön alalaitaan, ilmestyy Inventory Bar. Siellä näkyvät Samin tavaraluettelossa olevat esineet, suurennuslasi joka näyttää asiat joiden kanssa voi olla vuorovaikutuksessa, Game Menun jossa pelin voi tallentaa tai ladata, päiväkirjan josta näkee juonen kannalta olennaisia menneitä tapahtumia sekä apua, jos jäät jumiin.

Näkymä, jossa Inventory Bar on näkyvillä ruudun alalaidassa. Se on ulkoasultaan tismalleen samanlainen kuin Secret Files kakkosessa.


Secret Files -peleissä päästään vähän väliä kokoamaan repeytyneitä viestejä yhdistelemällä paperinpalasia, mutta tässä pelissä päästään myös kokoamaan esineitä! Esimerkiksi pumppu, jolla täytetään tyhjentynyt kumivene, pitää itse koota irrallaan olevista osista. Onneksi osia on vain vähän.



Point and click -peleissä vuorovaikutus maailman kanssa tapahtuu tönkön kömpelösti, kun hahmot kumartelevat tai ojentavat käsiään. Tähän peliin on kuitenkin jaksettu ympätä pari cutsceneä, joissa näytetään pari sekuntia, miten hahmo oikeasti käyttää esinettä. Hauska lisä, josta tykkäsin. Se toi heti elävyyttä peliin.

Indonesian saarella tapahtuva alkupööpöily on lähinnä lämmittelyä. Kun Sam pääsee sieltä pois, alkaa varsinainen tarina. Kotona Sam löytää puhelinvastaajastaan 25 ääniviestiä, jotka ovat hänen "hurmaavalta päätoimittajaltaan". Päätoimittajalla on Samille jo uusi työ tarjolla. Hän lentää Berliiniin tapaamaan professori Hartmannia. Professori johtaa tutkimusryhmää Humboldt Universityssä, ja Uncharted-lehti on yksi hänen Afrikan tutkimusmatkansa rahoittajista. Hän on päässyt jonkinlaisen tieteellisen kohulöydön jäljille. Sam sanoo suoraan, että tällaisia kohulöytöjä on nähty ennenkin, ja kyseessä on varmaan taas jokin huijaus. Hän kuitenkin tarttuu työhön ja on lähdössä Afrikkaan professorin kanssa. Sam suuntaakin Berliiniin tapaamaan professoria, mutta saa kuulla, että tuo on jo lähtenyt ilman häntä. Seuraavaksi selvitetään, miten löydämme professorin Afrikasta.

Steamin arvosteluissa peliä kritisoidaan sen pituudesta. Sen pelaa läpi vain parissa tunnissa, mikä on huomattavasti vähemmän kuin muissa Secret Files -peleissä. Ongelma ei kuitenkaan ole vain lyhyys, vaan se, että tarina on oikeasti mukaansatempaava ja tässä olisi aineksia pidempäänkin peliin. Itse olen aina liekeissä, kun pelissä seikkaillaan viidakossa, ja tämän pelin miljöö on kyllä erittäin kutkuttava. Samin tie vie Ghanaan, Lake Bosumtwille, josta tutkimusryhmä on löytänyt ennestään tuntemattoman organismin.

Sam on koko pelin omillaan. Muita hahmoja ei juuri kohdata muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Lone survivor -vibat ovat vahvat, ja Samin yksinäisyys on omiaan lisäämään painostavaa tunnelmaa siitä, että kaikki ei ole kohdallaan. Eikä lopulta olekaan. Pidin kovasti pelin tunnelmasta ja siitä, että siinä seikkaillaan vain Samilla, sillä tämähän ON Secret Files: Sam Peters. Puzzlet ovat tyypillisiä point and click -peleille. Grafiikat ovat pelisarjan kakkososan laatua eli ihan silmää miellyttävät. Samin ääninäyttelijä onnistuu olemaan samaan aikaan itsetietoinen hienohelma sekä neuvokas sankaritar olematta kuitenkaan ärsyttävä.

Pelin loppupuoli oli sen paras osa, kun Sam saa selville, mitä viidakossa oikein tapahtuu. Keskellä viidakkoa sijaitsevasta luostarista Sam saa vihjeen professorin olinpaikasta ja Asanbosam-nimisistä puissa kiipeilevistä olennoista, joita liikkuu saarella edelleen ja joita Sam näkee yöllä puissa. He ovat vieneet professorin ja tartuttavat ihmisiin tappavaa virusta. Ashanti-heimon shamaanit keksivät kuitenkin keinon suojautua näitä olentoja vastaan. Suojautumiseksi on suoritettava rituaali, jossa valmistetaan suojaava savu. Sam suorittaa rituaalin ja pelastaa professorin, vaikkakin se tapahtuu yllättävän kivuttomasti.

Asanbosam-olennot ovat hiton pelottavia. Ne ovat kiehtovia ja niistä halusi tietää lisää.

Lopussa pelaaja saa valita kahdesta eri vaihtoehdosta, jotka määräävät pelin lopetuksen. Sam kysyy: pitäisikö hänen julkaista kuulemansa tarina vai ei. Jos valitset vaihtoehdon "kyllä", Sam kertoo, että Asanbosam-tarinan julkaisemisen jälkeen syntyi oikea kultakuume. Tutkijat, toimittajat, turistit ja metsästäjät ryntäsivät paikalle nähdäkseen ilmiön omin silmin. Jossakin vaiheessa tultiin katumapäälle, ja olentoja vapautettiin takaisin luonnolliseen elinympäristöönsä. Bosumtwista tuli suojeltu maailmanperintökohde. Sam tienasi omaisuuden ja sai julkisuutta julkaisemallaan tarinalla ja sai hankittua toivomansa purjeveneen. Onnellinen loppu. Jos valitset vaihtoehdon "ei", Sam kertoo, että halusi säilyttää tarinan salaisuutena, koska vapaus on kaikkein tärkeintä. Hampuriin palattuaan hän sai potkun työstään, kun hänellä ei ollut esittää mitään päätoimittajalleen, joka muuten sai pienen sydänkohtauksen. Sam palasi Berliiniin tapaamaan Maxia ja tämän mielitiettyä Ninaa. Valokuva häistä antaa ymmärtää, että Samkin kutsuttiin häihin. Purjevene jäi tässä vaihtoehdossa saamatta, mutta Sam toteaa, että ehkä Maxilla on tarjota hänelle töitä. Tietyllä tapaa tarinan kertominen on siis onnellisempi loppuvaihtoehto, vaikkakaan ei Asanbosam-olentojen kannalta.

Plussat:

+ Samin ääninäyttelijä

+ lyhyet toiminnalliset cutscenet, kun hahmo käyttää joitain esineitä

+ tarina on mukaansatempaava

Miinukset:

- peli on tosi lyhyt, vaikka siinä olisi aineksia pidempäänkin gameplayhin

- muita hahmoja esiintyy pelissä kovin vähän