Secret Files: Puritas Cordis

Kehittäjä: Animation Arts

Julkaisija: Ravenscourt

Alusta: Windows, Nintendo DS, Wii, Nintendo Switch, mobiililaitteet

Kielet: englanti, ranska, saksa, italia

Julkaisuvuosi: 2009

Ikäsuositus: 12+

Genre: seikkailu, osoita ja klikkaa

Pelimuoto: Yksinpeli / kaksinpeli

Ostettavissa: Steamista

Läpipelaamiseen käytetty aika: noin 8 tuntia

The sequel to the award winning adventure hit Secret Files Tunguska. Famine in Africa, floods in Southeast Asia, economic crisis in Europe, and civil wars in South America, the world is on the brink of disaster. Nina Kalenkow is trying to escape all of this as well as her failed relationship with Max Gruber on a nostalgic cruise to Portugal.
Nina becomes a witness to murder in the Hamburg docks and is soon thrust into the spotlight of events that encompass not only continents but also centuries.

"Facial animation" for visualizing emotions and speech

Innovative puzzle design that always remains logical and fair

Detailed and impressive pre-rendered backgrounds

Real-time light and shadow effects of 3D characters and environments

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani pelistä

Secret Files: Puritas Cordis ei suoraan jatka siitä, mihin pelisarjan ensimmäinen osa, Secret Files: Tunguska, jäi. Peli alkaa Ashfordista, pariisilaisesta St. Mary the Virginin kirkosta, jonka portailla salaperäiset naamioituneet miehet yhyttävät veli Matthew'n ja vaativat häntä kertomaan tietyn pergamentin sijainnin. Sitten siirrytään Cambridgen yliopistolle. Siellä piispa Parrey yrittää saada selkoa kyseisen pergamentin sisällöstä ja veli Matthew'n hänelle lähettämästä kirjeestä. Pergamentti on löytynyt kyläkirkon kryptasta ja sen löytymisen jälkeen on alkanut tapahtua kummia. Piispa Parrey yrittää kääntää pergamentin tekstiä, kun hän saa puhelun ja tiedon veli Matthew'n murhasta. Nähdessään ulkona mustiin pukeutuneita hahmoja Parrey laskee yhteen yksi plus yksi ja tajuaa tilanteen. Hän piilottaa pergamentin kirjan sisään ja jättää sen kirjahyllyyn William Pattersonin löydettäväksi. Pahikset yhyttävät Parreyn, joka putoaa ikkunasta ja kuolee. Sitten siirrytään Hampuriin viikkoa myöhemmin ja näemmekin tutun punapään: Nina Kalenkovin! Hän puhuu isänsä kanssa puhelimessa. Isä on osallistumassa Yhdistyneiden Kansakuntien kokoukseen New Yorkissa. Nina puolestaan on lähdössä lomalle ja väittää kivenkovaan, ettei sillä muka ole mitään tekemistä sen kanssa, että hän on juuri eronnut Maxista (tietenkin on). Kyseessä on juurikin sama Max Gruber, joka pelisarjan ensimmäisessä osassa seikkaili Ninan kanssa ympäri maailmaa etsien hänen isäänsä. Nina on juuri nousemassa risteilyaluksen kyytiin, kun satamassa sattuu onnettomuus. Vanha mies juoksee häntä kohti, kysyy onko hän matkustamassa laivalla, ja menehtyy jäätyään työkoneen alle. Sitten päästään pelaamaan!

Risteilyllä sattuu ja tapahtuu eivätkä kaikki matkustajatkaan ole sitä miltä näyttävät. Tässä kohdassa vietin useita minuutteja kuunnellen oudon rauhoittavaa ja stimuloivaa ping-pong-ping-pong-ääntä, joka tulee pikkupojan lyödessä monotonisesti pingispalloa. Ääninäyttely ei ehkä ole parasta mahdollista laatua, mutta ääniefektit...!

Ensimmäisen osan tavoin kyseessä on osoita ja klikkaa -peli, mutta kuten niin usein tämäntyyppisten pelien jatko-osissa, grafiikat ovat hippusen verran paremmat ja peli on kokenut joitain muutoksia edeltäjäänsä verrattuna. Hahmoja ei esimerkiksi tihrusteta enää niin kaukaa, vaan he näkyvät ruudulla lähempää ja isompina. Lisäksi, kun hahmoja on useampia, ilmestyy ruudun alalaitaan tekstityksen viereen hahmon pää. Mielestäni aika turha lisäys, sillä vaikka jotkut ääninäyttelijöistä antavat äänensä useammalle hahmolle pelin aikana, kyllä äänestä ja ruudulla näkyvästä hahmosta aina tunnistaa, kuka puhuu milloinkin. Hämmennyin myös siitä, ettei tavaraluettelo ja alapalkki näy ruudulla koko aikaa, vaan sen saa esille viemällä hiiren aivan ruudun alalaitaan.

Aivan ensimmäiseksi kiinnitin huomiota ääninäyttelyyn. Olin koko pelin aivan varma, että sekä Ninalla että Maxilla on eri ääninäyttelijät kuin ensimmäisessä pelissä, mutta ilmeisesti ääninäyttelijät ovatkin samat. Mutta he eivät kuulosta lainkaan samalta! Kumpikin puhuu erittäin ärsyttävällä, kuiskaavalla ja hiljaisella äänellä, varsinkin kun hahmo vain ajattelee tai puhelee itsekseen. Tähänkin meni jonkin aikaa tottua. Tuo vuorosanojen kuiskaaminen pehmeästi jotenkin triggeröi minua aivan hirvittävästi. Siihen tottui kun pelasi pidempään, koska oli pakko.

Pelin alussa en ollut aivan varma, mitä ajatella. Tarina lähtee hyvin hitaasti liikkeelle Ninan ollessa risteilyllä ja yrittäessä kaikin keinoin unohtaa Maxin ja rentoutua. Ilokseni hitaasta alusta huolimatta myös tässä pelissä päästään kyllä seikkailemaan ja tekemään kaikkea hauskaa. Risteilyllä Nina tapaa monia outoja ja epäilyttäviä tyyppejä ja todistaa murhan. Eli tietenkin hän päätyy taas uuteen seikkailuun, vaikka tuli vain rentoutumaan. Samaan aikaan kun Nina on laivalla, joka lopulta haaksirikkoutuu myrskyssä, hänen exänsä Max seikkailee jossain aivan muualla, nimittäin Indonesiassa. Max rantautuu trooppiselle saarelle kumiveneellä. Hän on siellä tekemässä dokumenttia kuuluisasta arkeologista, Sam Petersistä. Sam ja Max ovat vanhoja tuttuja collegen ajoilta. Sam on saarella tutkimassa antiikin ajan temppeliä ja hänen retkikuntansa jäsenet ovat kadonneet savuna ilmaan. Yöllä myös Sam kidnapataan, ja Maxin pitää lähteä pelastamaan häntä.

Maxin seikkailut Indonesian viidakoissa muistuttivat paitsi Indiana Jonesista, myös toisesta osoita ja klikkaa -pelisarjasta, Lost Horizonista. Viidakko-, aavikko- ja talvipaikat peleissä vaan toimivat. Sam Petersin seikkailuista on ihan omakin pelinsä, jonka ehkä ostan Steamista kun se tulee alennukseen.

Nämä kaksi juonikulkua eivät suinkaan ole toisistaan irrallisia, vaan Ninan ja Maxin tuo lopulta yhteen sama uhka: eurooppalainen lahko nimeltä Puritas Cordis, joka ennustaa maailmanloppua 1600-luvulla eläneen profeetta Zandonan jälkiä seuraten. Sarja luonnonkatastrofeja on vasta alkua, sillä niiden jälkeen seuraa apokalypsi. Ninan ja Maxin tiet risteävät ja he joutuvat yhdessä päihittämään tämän hullun lahkon johtajan pelastaakseen maailman jälleen yhdeltä tuholta. Ensimmäisen osan tavoin huppupäisiä hahmoja vilahtelee siellä täällä, sillä he ovat lahkon jäseniä.

Maailmanloppua povaava Puritas Cordis -lahko karismaattisine johtajineen on onnistuneesti käsikirjoitettu osa tarinaa. Johtajalla, Pat Sheltonilla, on tuttu ääninäyttelijä. Skyrim ja Fallout 4 -fanit tunnistavat <3

Pidin lopulta sekä Ninan että Maxin osuuksista. Seikkaileminen viidakossa ja kaupungissa oli ihan yhtä hauskaa. Ensimmäisen osan tapaan tässäkin viljellään huumoria. Erityisen paljon rikotaan neljättä seinää ja tiedostetaan, että tässä eletään nyt pelin maailmassa. Joukossa on kylläkin myös nykynäkökulmasta katsottuna mauttomia ja rasistisia vitsejä, kun aasialaistaustaista valokuvaajaa ja italialaista miestä pannaan halvalla.

Lopussa paha saa tietenkin palkkansa, ja Nina ja Max palaavat yhteen. Myös tällä kertaa kerrotaan, mitä pelin sivuhahmoille tapahtui, ja kiitetään pelissä kuolleita sivuhenkilöitä, jotka uhrasivat virtuaaliset elämänsä tarinankerronnan alttarille (ja pelissä muuten kuolee paljon hahmoja). Lisäksi lopussa pelaajan silmille rävähtää todistus pelin läpäisemisestä ja annetaan hänelle supersankarin titteli. Todistuksesta selviää, montako kertaa pelaaja on klikannut hiiren oikeaa ja vasenta nappia, hyödyntänyt vihjeitä ja kuinka monta kertaa tallentanut pelin.

Plussat:

+ tarina tempaa mukaansa hitaan alun jälkeen

+ semi-uskottava ja kiinnostava pahisjoukko

+ hauskat viittaukset ensimmäiseen peliin

+ pelin lopussa saa todistuksen sen suorittamisesta erilaisilla nippelitiedoilla höystettynä

Miinukset:

- ääninäyttelijät ilmeisesti samoja(?), mutta ääninäyttely karseaa, erityisesti pehmeästi kuiskaamalla lausutut vuorosanat

- hahmon pää näkyy vuorosanojen ohella ruudun alalaidassa, mikä tuntuu turhalta

- rasistisia vitsejä, jotka eivät ole kestäneet aikaa

- toisinaan taustat blurraantuvat, kun niihin zoomataan liikaa

Secret Files: Tunguska

Kehittäjä: Animation Arts

Julkaisija: Ravenscourt

Alusta: Windows, Nintendo DS, Wii, Nintendo Switch, mobiililaitteet

Kielet: englanti, ranska, saksa, italia

Julkaisuvuosi: 2006

Ikäsuositus: 12+

Genre: seikkailu, osoita ja klikkaa

Pelimuoto: Yksinpeli / kaksinpeli

Ostettavissa: Steamista

Läpipelaamiseen käytetty aika: noin 8 tuntia

Unravel one of the greatest mysteries of our time!

On the 30th June 1908 an explosion with the combined energy of 2000 Hiroshima bombs rocked the region of Tunguska in Central Siberia and felled over 6,000 square km of trees. The explosion could be heard from as far as 1,000km away. Eye witnesses saw a long object fall from the sky which was illuminated in a blue-white light. A 20km high column of light was followed by a black-mushroom shaped cloud. It has been reported that for the next three nights it was so bright across all of Europe that you could read a newspaper outdoors.

To date it still remains a mystery as to what happened that day, and now YOU will find yourself immersed in a race against time to uncover a global conspiracy that will carry you to the far reaches of the world. Prepare to have your detective skills challenged like never before in the dark world of cover-ups and corruption.

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani pelistä

Pitkästä aikaa point and click eli osoita ja klikkaa -seikkailua! Kuinka kaipasinkaan tällaisia pelejä. Hyvä osoita ja klikkaa -peli on verrattavissa hyvän kirjan lukemiseen. Siihen ja sen tarinaan todella uppoutuu. Ostettuani Steamin alesta kolme Secret Files -peliä olen valmis taas uppoutumaan osoittamiseen ja klikkaamiseen.

Tarina alkaa, kun moottoripyörämekaanikko Nina Kalenkov on menossa tapaamaan isäänsä, kuuluisaa tutkija Vladimir Kalenkovia. Isän työhuone berliiniläisessä museossa on kuitenkin sotkettu ja myllätty eikä isää näy missään, ei edes asunnollaan. Silminnäkijät puhuvat mustiin kaapuihin pukeutuneista kasvottomista miehistä, jotka ovat vieneet Ninan isän mukanaan. Isän tietokoneelta Nina löytää johtolankoja. Isä kertoo kohdanneensa tyypit aiemminkin ja mainitsee, että Ninan muka auto-onnettomuudessa kuollut äiti maksoi siitä hengellään. Sana Tunguska tuntuu toistuvan johtolangoissa. Isän työkaverilta, komealta nuorukaiselta nimeltä Max Gruber, Nina kuulee lisää. Tunguska-nimisessä paikassa Siperian taigalla tapahtui vuonna 1908 outo, Hiroshiman atomipommiakin valtaisampi räjähdys. Ninan isä teki useita tutkimusretkiä tutkiakseen aluetta ja räjähdyksen vaikutuksia, eikä Nina ollut asiasta lainkaan tietoinen ennen kuin nyt. Jäljet vaikuttavat johtavan Tunguskalle.

Se, että päähenkilön isä katoaa, saattaa olla kliseinen tapa aloittaa elokuva/sarja/peli, mutta miksi muuttaa jotain mikä toimii? Myllätty työhuone ja salaperäisesti kadonnut isä ovat omiaan herättämään kiinnostuksen. Mitä tapahtui? Kuka isän vei ja miksi? Mitä he haluavat? Ja onko päähenkilökin vaarassa?

Isän kontakti ja tutkimusretkikumppani Oleg ilmaantuu museolle ja väittää, että Venäjän salainen palvelu on kidnapannut Ninan isän. Tunguskalle ollaan kuulemma tekemässä uutta tutkimusretkeä ja venäläiset tarvitsevat Ninan isää oppaakseen. Oleg ottaa Ninan mukaansa Moskovaan, ja siitä seikkailu alkaa. Nina lähtee etsimään isäänsä ja saa apua paitsi Maxilta, myös miehiltä, joiden kanssa isä teki tutkimusretkiään vuosikymmeniä sitten.

Osoita ja klikkaa -pelissä pelaaja tarvitsee pelaamiseen käytännössä vain hiirikättään. Kursoria liikutetaan näytöllä eri paikkoihin, ja klikkaamalla eri kohtia ohjattava hahmo joko liikkuu, poimii esineen tai tutkii sitä. Liikkuminen ja esineiden poimiminen tai niiden kanssa vuorovaikuttaminen tapahtuu yleensä klikkaamalla hiiren vasenta painiketta. Tutkiminen puolestaan tapahtuu hiiren oikealla painikkeella. Esineitä kannattaa yleensä ensin tutkia ja vasta sitten poimia ne, sillä pelattavalla hahmolla on esineistä aina jotakin sanottavaa. Joskus se on tylsää ja ennalta-arvattavaa, kuten "puusta valmistettu keppi", mutta toisinaan havainnot liittyvät tarinaan ja siihen, mitä tarkoitusta varten esineitä käytetään. Pelin suola onkin poimia kaikki mahdollinen, mikä poimittavissa on, ja myöhemmin yhdistellä esineitä toisiinsa nokkeliksi komboiksi, jotka auttavat etenemään pelissä.

Tarina on hyvin mukaansatempaava, kuten osoita ja klikkaa -peleissä yleensäkin, ne kun ovat hyvin tarinapohjaisia pelejä. Jo alku-cutscenestä, jossa pelaaja näkee Ninan isän kidnappauksen, viime hetkiin asti, kun Nina ja Max päihittävät pahikset, olin innolla mukana Ninan seikkailuissa. Päähenkilöt Nina ja Max ovat neuvokkaita ja sanavalmiita. Pidän siitä, että peleissä matkataan maailman ympäri, ja tässäkin pelissä päästään Ninan ja Maxin matkassa moskovalaiseen sotilassairaalaan, kuubalaiseen mielisairaalaan, Himalajan vuoristoon sekä Antarktiksella sijaitsevalle tutkimusasemalle.

Päähenkilö Nina on aika kova luu. Hän on paitsi moottoripyörämekaanikko, myös muutenkin neuvokas nuori nainen, joka ei esimerkiksi pelkää kiivetä liikkuvan junan katolle.



Maxilla pelaaminen on mukavaa vaihtelua. Hän on aika sympaattinen hahmo. Kuvassa näkyy, mitä kaikkea Max on jo poiminut mukaansa.

Ääninäyttely on aika perustasoa. Ei mitään maailmaa mullistavaa, muttei myöskään korvia raastavan huonoa. Joillakin hahmoilla on hyvin miellyttävät äänet, kuten Maxilla, Olegilla ja erityisesti pelin pääpahiksella, Massimo Gartusolla. Cutsceneihin on panostettu, mutta niin on myös taustoihin. Ne ovat kauniita katsella. Myös äänimaailma toimii. Hahmot ovat osoita ja klikkaa -peleille ominaisesti tönkköjä ja vain seisovat tikkusuorina paikoillaan jutellessaan, mutta se on tälle genrelle ominaista.

Pelin loppu oli mieleeni. Nina saa selville, että isän kidnapannut salaperäinen lahko ei olekaan venäläisten palveluksessa, vaan yliluonnollista alkuperää, ja he nappasivat isän suojellakseen tätä. Pelin pääpahis on sulavaääninen Massimo Gartuso, matkapuhelinverkko-miljardööri, joka haluaa käyttää matkapuhelinverkkoja manipuloidakseen ihmisten mieliä. Nina ja Max estävät pahisten aikeet pamauttamalla tutkimusaseman taivaan tuuliin ja Nina kohtaa vihdoin isänsä. Lopputekstien aikana esitellään, mitä kullekin pelin hahmolle, myös niille mitättömiltä tuntuville sivuhahmoille, lopulta tapahtui. Lisäksi nähdään muutama bloopers-pätkä, ikään kuin pelihahmot olisivat olleet vain näyttelijöitä elokuvassa, ja vihjataan useaan otteeseen, että tarina jatkuu Secret Files kakkosessa. Näin hyvillä hahmoilla ja tarinalla olisikin sääli, jos kaikki loppuisi tähän yhteen peliin.

Plussat:

+ mukaansatempaava ja hyvin kirjoitettu tarina

+ ääninäyttely kohtalaisen hyvää

+ kauniit taustat ja hyvät grafiikat vuonna 2006 tehdyksi peliksi

+ hauska, elokuvamainen loppu blooperseineen ja mitä hahmoille tapahtui -kertauksineen

Miinukset:

- kaikkia pelissä poimittavia esineitä ei lopulta tarvitsekaan, mikä oli yllättävää ja vähän sääli :(

- hämäävää, että toisinaan hahmo poimii esineitä vaikka valitset vain niiden katsomisen

- autosave-tiedoston päälle ei voi tallentaa, sen voi vain ladata

Sly 3: Konnien kunnia

Kehittäjä: Sucker Punch Productions

Julkaisija: Sony Computer Entertainment

Alusta: Playstation 2, Playstation 3, Playstation Vita, Playstation 4, Playstation 5

Kielet: suomi, englanti ja monia muita

Julkaisuvuosi: 2005

Ikäsuositus: 3+

Genre: toiminta, tasohyppely, hiiviskely

Pelimuoto: Yksinpeli / kaksinpeli

Ostettavissa: Pelikaupoista ja Playstation Storesta

Läpipelaamiseen käytetty aika: noin 15 tuntia

Ovelia valeasuja. Mahtavia minipelejä. Hassunhauskoja moninpelitiloja. Päheitä laitteita. Käheitä ajoneuvoja.

Kaduilla puhutaan, että se viekas pesukarhu Sly Cooper ja hänen koplansa suunnittelevat uransa suurinta keikkaa. Älä edes harkitse hänen kelkkaansa lähtemistä!

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani pelistä

Sly-pelit ovat tärkeä osa lapsuuttani ja edelleen, 26-vuotiaana, suosikkejani. Kun Sly-peleistä puhutaan, pidän niistä kaikista, mutta erityinen paikka sydämessäni on nimenomaan Sly 3: Konnien kunnia -pelillä. Se oli ensimmäinen pelaamani Sly-peli, joka tutustutti minut Cooperin koplaan. Ja olin heti ihan myyty. Vietin päiväkoti- ja alakouluikäisenä paljon aikaa poikapuolisten serkkujeni kanssa. Sen lisäksi, että leikimme pankkiryöstäjiä tai kiipeilimme puissa, pelasimme. Heidän luonaan sain pelata Sly 3:sta ja heiltä sain sen lainaan. Lopulta ostin pelit itselleni, ensin fyysisinä kopioina PS2-konsolille ja nyttemmin digitaalisesti PS5:lle, kun ne tulivat joulukuun 2024 alussa saataville. Omistan edelleen toimivat fyysiset kopiot. Lue arvioni Sly kakkosesta täältä.

Sly 3: Konnien kunnia -peli alkaa Kaine-saarelta, Etelämereltä. Bentley ottaa radioyhteyden Slyhin ja kertoo, että heitä odottaa "vuosisadan keikka". Sly on murtautumassa holviin, johon hänet auttaa Cooperin kopla. Kopla ei kuitenkaan ole enää pelkästään Sly, Bentley ja Murray, vaan siihen kuuluvat radiokiikarissa mustana näkyvät salaperäiset hahmot: tykistö, radio-ohjaus, pelastusryhmä, sukellustiimi ja telekinetiikka. Kun kaikki kertovat olevansa valmiina, päästään ohjaamaan Slyta. Sly kolmosessa on samat ohjaimet kuin Sly kakkosessa: juostaan L1-näppäin pohjassa, hypätään X-näppäimellä, neliöllä lyödään Slyn kepillä ja ympyrällä tartutaan, kiivetään ja hiivitään. Matkalla holvin luo alun salaperäiset, vielä tässä vaiheessa anonyymit hahmot auttavat Slyta kukin tavallaan kohtaamaan tielle tulevat esteet. Kun Sly saavuttaa Cooperin holvin ja on avaamassa sen ovea, pelin pahis, tohtori M tulee väliin. Hän muistuttaa omistavansa saaren ja linnoituksen ja vaatii Slylta tuon keppiä, joka on avain Cooperin holvin avaamiseen. Bentley ampuu tohtori M:ää ja Sly lähtee pakoon. Pakomatka tyssää lyhyeen, kun tohtori M:n mutantti nappaa Bentleyn. Sly käyttää keppiään otuksen hämäämiseen, mutta päätyy itse sen nyrkkiin. Sitten tulee valkeus, ja alkaa ensimmäinen cutscene.

Jos Sly pääsisi Cooperin holviin jo aloitusjakson aikana, olisi peli paaaaljon lyhyempi. Mutta sitten emme koskaan saisi tietää, keitä anonyymit, mustalla siluetilla näkyvät hahmot aloituksen radiokiikaripuhelussa ovat. Parempi siis, että tarina kerrotaan alusta alkaen.

Alku-cutscenessä Slyn elämä vilahtaa hänen silmiensä editse hänen ollessaan matkalla mutantin kitaan ja hän kertoo tarinansa. Sly syntyi mestarivarkaiden sukuun, mutta joutui orpokotiin, kun hänen kotiinsa hyökättiin ja hänen isänsä sai surmansa. Orpokodissa Sly tapasi elinikäiset ystävänsä Bentleyn ja Murrayn. He perustivat Cooperin rikolliskoplan, joka alkoi tehtailla keikkoja. Kaikki hyvä loppui aikanaan, kun Bentley joutui onnettomuuteen (Sly kakkosen loppu, edelleen särkee sydäntä ajatella sitä). Sen jälkeen Sly tapasi McSweeneyn, isänsä rikoskumppanin. McSweeney kertoi Slylle holvista, johon on säilötty kaikkien Slyn esi-isien, hänen isänsä mukaan lukien, aarteet. Holvin oven voi avata vain Cooper. Salainen holvisaari on kuitenkin mielipuolisen tohtori M:n hallussa, sillä hän yrittää saada käsiinsä Cooperien aarteen. Tohtori M:n linnoitukseen pääseminen vaatii tarkkuutta, luovuutta ja joukkoa maailmanluokan varkaita. Kolmisin kopla ei pysty siihen, minkä vuoksi sitä on laajennettava hankkimalla uusia, taitavia rikollisjäseniä. Ja siitä varsinainen tarina ja peli alkaa.

Päävalikossa on mahdollista ennen ensimmäisen jakson aloittamista mennä Vaarahuoneeseen. Vaarahuone on eräänlainen tutoriaali, jossa "kauan kentältä poissa olleet" Sly ja Bentley muistuttelevat toistensa mieliin, miten vartijoiden taskuista vohkitaan aarteita, miten tehdään tuplahyppy, miten etsitään jatkopisteet ja miten kiivetään. Tutoriaali on vapaaehtoinen, mutta koska se on osa pelin tunnelmaa, olen pelannut sen läpi - aina.

Vaarahuoneessa harjoitteleminen on ehkä tuttua kauraa Sly-pelejä pelanneille, mutta jos ei muuta, niin dialogia on hauska seurata. Sly aikoo muun muassa laittaa vaarahuoneessa ottamansa harjoitusluonteiset tiedustelukuvat vartijasta koplan jääkaapin oveen, koska ne ovat hänen mukaansa "kauniita otoksia".

Pelissä on viisi jaksoa/kenttää alun ja lopun lisäksi. Ne ovat Venetsiaan, Italiaan sijoittuva Pelon ooppera, Australiaan sijoittuva Jyrinää Australiassa, Hollantiin sijoittuva Taivaan valtiaat, Kiinaan sijoittuva Kylmä liittouma sekä Verikylpylahteen, Karibianmerelle sijoittuva Kuolleet miehet eivät lavertele. Pelon oopperassa Sly ja Bentely etsivät käsiinsä koplasta lähteneen Murrayn ja suostuttelevat hänet palaamaan jengiin. Samalla he päihittävät mafiapomo Don Octavion ja ratkaisevat Venetsiaa piinaavan tervaongelman. Jyrinää Australiassa -jaksossa kopla matkaa Australian takamaille tapaamaan Murrayn mestaria ja henkistä opasta, Gurua, joka on opettanut hänelle Uniaikaa. Perillä he häätävät takamailla kaivavat ja muinaiset henget suututtaneet kaivosmiehet ja suostuttelevat Gurun liittymään koplaan. Taivaan valtiaissa jengi päätyy Hollantiin, jossa he ottavat osaa ÄSSÄ-lentokilpailuun saadakseen joukkoonsa RC-spesialistin, hollantilaisen Penelopen. Kylmä liittouma -jakso, joka sijoittuu Kiinaan, tuo näyttämölle ensimmäisestä pelistä tutun hahmon, Pandakunkun. Bentley ehdottaa, että he ottavat Pandakunkun joukkoonsa räjähde-ekspertiksi, mutta vanhat kaunat Slyn ja Pandakunkun välillä hiertävät. Lisäksi he joutuvat keskelle draamaa, kun pohjoisvuorten kenraali Tsao on kidnapannut Pandakunkun tyttären ja pakottaa tämän avioon kanssaan. Viimeiseksi pistetään silmälappu ja merirosvohattu päähän, kun kopla saa viestin toiselta vanhalta tutulta, Dimitriltä. Dimitri pyytää heidät Verikylpylahteen, josta hän haluaa löytää isoisänsä Rene Lousteaun sukellusvarusteet. Dimitristä tulee lopulta jengin sukeltaja. Viimeisenä on suurin keikka, Cooperin holvin avaaminen, johon tarvitaan kaikkien apua.

Olen lukenut, että moni pitää toiseksi viimeisen jakson merirosvoteemaa mahtavana ja pelaa mielellään tehtäviä, joissa koplan kaappaamalla merirosvolaivalla ryöstellään saalista merellä. Myönnän, että pidin (ja pidän) jaksosta itsekin.

Sly kolmosessa on joitain uusia ominaisuuksia, joita Sly kakkosessa ei ole. Yksi niistä on valeasut. Ne ovat kieltämättä hauska ja päheä yksityiskohta, mutta niitä saisi olla kyllä enemmän. Bentleyllä ja Murrayllakin on välillä valeasuja, mutta vain keikkojen aikana. He eivät pysty pukemaan niitä ylleen myöhemmin. Slylla sen sijaan on keikoilta saatavia valeasuja, jotka voi laittaa tehostimeksi ja pukea keikan jälkeen milloin haluaa. Valeasuja on kolme: Venetsiassa vartijavaleasu, Kiinassa valokuvaajavaleasu ja Verikylpylahdella merirosvovaleasu. Valeasuilla on tärkeä tehtävä keikoilla, sillä niillä hämätään vartijoita ja muita pahiksia. Erikoisuus on, että valeasulla hämääminen saattaa epäonnistua. Kun Sly astuu sopivassa valeasussa vartijan eteen, tuo kysyy aina salasanaa. Esimerkiksi Venetsiassa saatetaan kysyä kahvilan, Kiinassa temppelin salasanaa. Sen jälkeen Bentley etsii oikean salasanan supernopeasti ja ilmoittaa sen Slyn yläpuolelle ilmestyvässä ajatuskuplassa. Salasana on aina neliosainen ja koostuu X-, neliö-, kolmio- ja ympyränäppäimistä jossain järjestyksessä. Pelaajan tehtävä on katsoa salasana puhekuplasta, joka on näkyvillä vain hetken, ja näpytellä se sitten ohjaimella. Tämän jälkeen Sly sanoo teemaan sopivia sanoja ääneen. Mikäli salasana meni oikein, vartija hämääntyy ja jatkaa kulkuaan. Jos se menee väärin, Sly takeltelee ja vartija hyökkää. Kuten varmasti kaikki, itsekin aikoinani ensimmäistä kertaa pelatessani testasin, toimiiko merirosvovaleasu vaikkapa Venetsiassa. Vastaus on helppo arvata.

Sly kolmosessa on kolme siistiä valeasua, mutta jos minulta kysytään, niitä saisi olla enemmän. Sly nelosta parjataan, mutta siinä on se hyvä puoli, että valeasujen avulla voi päästä salaisiin paikkoihin, joihin ilman valeasua ei muuten pääsisi.

Toinen erikoisuus on kaksinpeli. Itse tarinapeliä ei pysty pelaamaan kahdestaan, mutta kun pelin on vetänyt läpi, avautuu pelattaville kaikkiaan neljä eri kaksinpelivaihtoehtoa. Ne ovat Poliisit ja rosvot, jossa pelataan Slylla ja Carmelitalla Venetsiassa; Hakk-ottelu, jossa pelataan Bentleyllä ja Slylla/Penelopella hakkerointia; Lentokonetaistelu, jossa Sly ja Carmelita lentävät lentokoneilla sekä Kaljuunakaksintaistelu, jossa Sly ja Bentley ottavat mittaa merillä laivataistelussa. Kaksinpelit ovat hauska lisä, joskin sitten, kun ne on pelannut sata kertaa läpi, kaipaa niihin vaihtelua.

Muita eroja aiempiin peleihin verrattuna on se, että keikkoja pystyy pelaamaan läpi uudestaan joko alkuperäisinä tai haastemuodossa, jossa saattaa olla esimerkiksi ajastin aikaa ottamassa, sekä se, ettei tässä pelissä ole vihjepulloja. Vihjepullojen sijaan pelaaja voi etsiä aarteen jokaisesta kentästä. Aarteenetsintä tulee mahdolliseksi vasta kun on päässyt Kuolleet miehet eivät lavertele -jaksoon. Se on siitä tyhmä, ettei mitään oikeaa aarretta ole. Vihjeiden perusteella etsitään aarteen paikka, mutta sitten tehtävä on suoritettu eikä palkinnoksi saa mitään muuta kuin suoritusmerkinnän.

Sly kolmosen suomidubbi on Sly kakkosen tapaan legendaarinen, ja kaikki ääninäyttelijät tekevät hyvää työtä. Tarinakin on mukaansatempaava uusine koplan jäsenineen. Kentät ovat toimivia ja niissä on huomioitu kakkosta paremmin se, että myös Bentley ja Murray pääsevät paremmin joka paikkaan (pieniä poikkeuksia tosin on). Sly kolmonen on tunnelmaltaan hyvä peli ja minulle erityisen rakas ensimmäisenä koskaan pelaamanani Sly-pelinä <3

Pelin loppu on yksi sen kohokohdista. Carmelita epäröi vain hetken ja käyttää sitten tilannetta hyväkseen uskottelemalla, että Sly on hänen parinsa. Voi Carmelita, senkin ihastunut höpsö.

Peli päättyy kunnon cliffhangeriin, joka kutkutti mielikuvitustani ja piti minut otteessaan vuosikausia ennen kuin pääsin pelaamaan Sly nelosta keskimääräistä myöhemmin. Päästyään sisälle holviin ja tutustuttuaan sen rikkauksiin ja lyhyesti jokaiseen esi-isäänsä Sly saavuttaa sisäkammion. Tohtori M tietysti änkeää holviin ja haastaa Slyn ollen viimeinen pomovastus. Slylle selviää, että tohtori M oli osa hänen isänsä koplaa, mutta petti muut, koska ei halunnut olla Slyn isän varjossa. Päihitettyään tohtori M:n Sly rupattelee hänen kanssaan hetken, ja sitten Carmelita saapuu paikalle tuttuun vauhdikkaaseen tyyliinsä. Tohtori M ampuu kohti Carmelitaa ja Sly juoksee väliin ottaen tällin vastaan. Pelaaja saa antaa Carmelitalla viimeiset shokkipistoolin sähkönmakuiset iskut tohtori M:lle, minkä jälkeen Carmelita menee katsomaan Slyta. Sly ei muista, missä tai kuka on. Carmelita vastaa kysyttäessä, että Sly on hänen parinsa, konstaapeli Cooper. Bentley saapuu sisäkammioon etsimään Slyta, muttei löydä häntä sieltä, sillä Sly on jo ehtinyt häipyä. Viimeisessä cutscenessä kerrotaan tohtori M:n jääneen luhistuvan holvin sisään. Bentley ja muu kopla pakenee ja löytää viidakosta Slyn käyntikortin ja kepin. Bentley kertoo, että elämä ilman Slyta on ollut erilaista. Murray on pyrkinyt ammattilaiskuljettajaksi pakettiautoluokassa, ja Bentley ja Penelope viihtyvät yhdessä ja ovat aivan lääpällään toisiinsa (ainakin vielä...). Aivan lopuksi Bentley paljastaa rakentavansa aikakonetta. Lopputeksteissä kerrotaan, mitä muut jengin jäsenet puuhaavat, ja lopputekstien jälkeen nähdään cutscene, jossa Bentley zoomaa radiokiikarillaan hulppean talon parveketta. Parvekkeella seisovat juhla-asuiset Carmelita ja Sly. Sly iskee Bentleylle silmää, mikä vihjaa, ettei hän oikeasti ole menettänyt muistiaan.

Sly 3: Konnien kunnia on tunnelmallinen peli legendaarisella suomidubilla ja kiinnostavalla tarinalla. Suosittelen erittäin lämpimästi!

Plussat:

+ suomidubbi

+ kuten takakansi lupaa, "käheitä ajoneuvoja": pääset lentämään lentokoneella ja ohjaamaan merirosvolaivaa!

+ mahdollisuus pelata keikat uudestaan

+ useita pelattavia hahmoja kolmikon lisäksi, muun muassa Carmelita, Guru ja Pandakunkku

+ useita kaksinpelivaihtoehtoja

Miinukset:

- suomennos joissain kohti hieman kömpelö, vaikka dubbi onkin laadukas

- tarina paikoin ontuu: kakkosessa Bentley lentää itse kauko-ohjattavaa helikopteria, mutta tässä osassa hän tarvitsee siihen hommaan Penelopen

- Slylle vain kolme valeasua, joilla ei oikeastaan tee mitään keikkojen ulkopuolella

- ei välitallennuspisteitä keikan aikana, vaan pitkät keikat on pelattava loppuun yhdeltä istumalta

- ei vihjepulloja, vaan sen sijaan aarteenetsintä, josta ei saa mitään palkinnoksi :(

Sly 2: Konnakopla

Kehittäjä: Sucker Punch Productions

Julkaisija: Sony Computer Entertainment

Alusta: Playstation 2, Playstation 3, Playstation Vita, Playstation 4, Playstation 5

Kielet: suomi, englanti ja monia muita

Julkaisuvuosi: 2004

Ikäsuositus: 3+

Genre: toiminta, tasohyppely, hiiviskely

Pelimuoto: Yksinpeli / kaksinpeli

Ostettavissa: Pelikaupoista ja Playstation Storesta

Läpipelaamiseen käytetty aika: noin 17 tuntia

Rikastu Slyn ja hänen jenginsä mukana

Murray, 'lihakset' - Sly, 'mestarivaras' - Bentley, 'aivot'

Jokaisen mahtavan keikan takana on mahtava joukko... Ja Bentleyn, Murrayn ja meikäläisen seurassa sä mietit pääsi puhki suunnitelmia, joilla pysyytään pois ikävyyksistä!

Kohdatessamme monta temppua ja ansaa matkallamme Kairon, Pariisin ja Prahan läpi on vaikea sanoa, kuka jahtaa ja ketä!

Pysytteleminen askeleen edellä pahiksia on helppo nakki kaltaisillemme nerokkaille varkaille! Me puikkelehdimme kattojen läpi, ohitamme hälytyksiä ja luikimme varjoissa yli 80 huikean tehtävän läpi.

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani pelistä

Sly-pelit ovat tärkeä osa lapsuuttani ja edelleen, 26-vuotiaana, suosikkejani. Kun Sly-peleistä puhutaan, pidän niistä kaikista. Omistan edelleen toimivat fyysiset kopiot kaikista, ja ostin myös digitaaliset kopiot PS5:lle heti kun ne tulivat saataville.

Sly 2: Konnakopla alkaa Kairosta, Slyn ja Bentleyn legendaarisella radiokiikaripuhelulla, jossa ensimmäistä kertaa kentällä oleva Bentley ottaa yhteyttä Slyhin ja Sly pelleilee koodinimillä. Sly mainitsee, että he ovat aikeissa "päästä käsiksi Clockwerk-osiin". Clockwerkhan on tuttu hahmo jo Sly ykkösestä. Bentley kertoo johdottavansa huoltohissin uudelleen ja pyytää Slyta hoitamaan siihen sähkön turva-asemalta. Sitten päästäänkin jo pelaamaan. Sly kakkonen eroaa aika paljon ensimmäisestä Sly-pelistä. Ohjaimet ovat jotakuinkin samat - juostaan L1-näppäin pohjassa, hypätään X-näppäimellä, neliöllä lyödään ja ympyrällä tartutaan, kiivetään ja hiivitään - mutta suurin parannus lienee health-bar. Sly ykkösessä Sly kuolee yhdestä osumasta, kun taas Sly kakkosesta lähtien pelattavat hahmot voivat ottaa useamman kerran hittiä ennen kuin kuolevat. Ja pelattavista hahmoista puheen olleen: Sly kakkosessa Bentley tosiaan on ekaa kertaa kentällä, sillä tässä pelissä sekä hänellä että Murraylla pystyy pelaamaan vapaasti Slyn tavoin! Kaikki kolme koplan jäsentä esitellään vuorotellen hienoissa lähikuva-cutsceneissä. Slyn kerrotaan olevan "varas", Bentleyn "aivot" ja Murrayn "lihakset". Kulkiessaan museon läpi Sly saa apua molemmilta kavereiltaan.

Lopulta Sly saapuu huoneeseen, jossa Clockwerkin osia on säilytetty. Siellä ei kuitenkaan ole enää mitään. Kun Bentley käskee Slyta häipymään, huoneessa olevista sarkofageista astuvat Carmelita ja Neyla. Carmelita on Cooperin koplalle tuttu naispoliisi aiemmasta pelistä, ja Neylan kerrotaan olevan niin ikään konstaapeli, jonka Carmelita otti mukaansa tehtävälle Kreivittären mieliksi. Carmelita kertoo, että joku murtautui museoon edellisenä päivänä ja vei kaikki Clockwerk-osat, ja syyttää tietenkin Slyta. Yllättäen Neyla puolustaa häntä ja toteaa, että murtotapa ja vartijoiden tappaminen viittaisi ennemminkin Klaww Gang -rikosjoukkoon. Sly hipsii pakoon tilanteesta Carmelitan ja Neylan kinastellessa. Seuraa hyvin Sly ykkösen tyylinen pakomatka kattojen halki Carmelitan ammuskellessa Slyta kohti shokkipistoolillaan koplan vaunun kiitäessä alhaalla kaduilla poliiseja pakoon. Sly hyppää vaunun kyytiin ja he pakenevat. Sitten seuraa cutscene.

Sly kakkosen pääpahis on ykkösestä tuttu Clockwerk, itsensä koneistanut lintu, joka haluaa tappaa viimeisenkin Cooperin suvun jäsenen kostonhimossaan. Saman pahiksen kierrättäminen ei ehkä ole omaperäisimmästä päästä, mutta se toimii.

Cutscenessä Sly esittelee pelin pääpahiksen, Clockwerkin. Se oli lintu, jota kaivoi kateus Cooper-klaanin varasmainetta kohtaan. Se vaihtoi kuolevaisen ruumiinsa sieluttomaan koneistoon ja pysytteli hengissä vihansa voimalla satoja vuosia, tarkoituksenaan tuhota koko Cooperin suku. Sly kertoo menettäneensä vanhempansa ja joutuneensa orpokotiin, jossa tapasi Bentleyn ja Murrayn. Kaksi vuotta sitten Sly kohtasi Clockwerkin taistelussa ja luuli tuhonneensa sen, mutta nyt Clockwerkin palaset on varastettu ja niillä kylvetään tuhoa. Cooperin koplan on varastettava ne tuhotakseen Clockwerkin lopullisesti.

Pelissä on kahdeksan jaksoa/kenttää alun Kairo-keikan lisäksi. Pariisiin sijoittuvassa Musta linna -jaksossa Cooperin jengi kohtaa Dimitrin, eksentrisen taiteilijan ja yökerhonpitäjän, joka käyttää Clockwerkin pyrstösulkia painolaattoina väärentäessään rahaa. Intiaan sijoittuvat jaksot kaksi ja kolme, Tähtisilmien kohtaaminen sekä Saalistaja herää. Tähtisilmien kohtaaminen -jakson pahis on Rajan, laittomalla maustekaupalla rikastunut tiikeri, joka on ostanut perintöpalatsin ja järjestää siellä juhlat esitelläkseen uutta hankintaansa, Clockwerkin siipiä. Rajan on pahiksena myös kolmosjaksossa nimeltä Saalistaja herää, mutta se sijoittuu Intian viidakoihin, joihin Rajan on paennut ja jossa hän kasvattaa maustetta Clockwerkin sydämen avulla. Neljäs ja viides jakso, Pako vankilasta ja Punottu verkko, sijoittuvat kumpikin Prahaan. Pako vankilasta -jaksossa Bentleyn pitää pelastaa vankilaan joutuneet Sly ja Murray Interpolin agentti ja hypnoterapeutti Kreivittären kynsistä. Punottu verkko -jaksossa Kreivitär on saanut haltuunsa Clockwerkin silmät ja yrittää niiden avulla hypnotisoida Carmelitan. Kuudes jakso, Hän joka kesyttää rautahevon, ja seitsemäs jakso, Pohjolan kiusankappale, sijoittuvat Kanadaan. Jean Bison -niminen biisoni käyttää Clockwerkin keuhkoja ja vatsaa Rautahepo-junissaan kuljettaessaan laitonta maustetta Klaww Gangin leivissä, ja ne menetettyään hän hyödyntää Clockwerkin kynsiä tuhotakseen metsiä. Viimeinen eli kahdeksas jakso, Katastrofin anatomia, sijoittuu viimeisen Klaww Gangin jäsenen, Arpeggion, ilmalaivaan. Ilmalaiva on matkalla Pariisiin, jossa Neylan avustuksella kaikki osat itselleen saanut Arpegio aikoo käynnistää vihan valoshow'n ja hypnotisoida kaikki laitonta maustetta syöneet ja ilmalaivansa alla kulkevat.

Suosikkijaksoa on vaikea valita, sillä pidän niin monesta. Yksi parhaista on ehkä jakso 2, jossa päästään osallistumaan Rajanin juhliin ja tanssittamaan Carmelitaa. Pidän myös Kreivittären tummanpuhuvista ja tunnelmallisista Praha-jaksoista sekä Jean Bisonin talvikentistä, koska talvipaikat peleissä ovat parhautta.

Pelin suomennoksista ja ääninäyttelystä huomaa, että Sly kakkonen on ensimmäinen suomeksi dubattu Sly-peli, sillä kaikki on aluksi vähän haparoivaa. Varsinkin ensimmäisissä jaksoissa Bentleyn ääninäyttelijä Joonas Suominen (kaikki kunnia hänelle, suomenkielinen OG Bentley ja legenda!) ei oikein osaa päättää, millaista ääntä käyttää Bentleyllä. Välillä hän matkii alkuperäistä englanninkielistä ääninäyttelijää ja puhuu matalalla ja käheällä äänellä, toooosi hitaasti. Sitten hän saattaa jopa saman repliikin aikana tai seuraavassa dialoginpätkässään puhua "puhtaammin", enemmän omalla äänellään (katso esimerkiksi keikka "Hälytinten vaimentaminen" jaksossa 1, niin huomaat!). Tuo puhtaampi Bentley on minulle tutumpi ja omasta mielestäni parempi, käyttäähän Suominen sitä Sly kolmosessa. Alkuperäistä matkiva on jotenkin tönkkö ja kuulostaa ihan siltä, kuin Bentleyllä olisi ummetusta. Sori nyt vaan.

Ääninäyttelyä on pakko kommentoida vielä muiden hahmojen osalta. Sly-peleissä suomennos ja ääninäyttely ovat se juttu meille suomalaisille pelaajille, jotka olemme kasvaneet Sly-pelejä pelaten ja osaamme joitakin repliikeistä ulkoa, niin kömpelöitä kuin ne välillä saattavatkin olla. Sly kakkosessa huomaa paitsi Bentleyn, myös Slyn ja Murrayn äänestä, että nyt ollaan jännän äärellä: dubbaamassa ensimmäistä kertaa peliä/pelisarjaa, jonka aiempia osia ei ole dubattu suomeksi. Bentleyn ääninäyttelijän tavoin myös Murrayn ääninäyttelijä Bruno Lähteenmäki mörentää ääntään liikaa joissain kohdissa. Slyn ääninäyttelijällä Jari Salolla on ihanan pehmeä, jonka seksikkyys tuntuu vain korostuvan Sly kakkosen dubissa.

Kerättävät pullot ovat tuttu juttu ykkösestä (ja jätetty pois kolmosesta, nyyh). Jokaisessa kentässä on 30 kerättävää vihjepulloa sijoiteltuna ympäri aluetta. Suurin osa niistä on sellaisia, että vain Sly saa ne, sillä niiden löytäminen vaatii kiipeilyä, mutta osan pystyvät myös Bentley ja Murray hakemaan. Kun kaikki 30 on löytynyt, saa niiden avulla auki kassakaapin. Vihjepulloista löytyy kolminumeroinen koodi, jolla sen saa auki. Osa kassakaapeista on sijoiteltu paikkoihin, joissa Sly käy muutenkin keikkojen aikana, esim. Dimitrin ja Rajanin toimistoon. Osa taas on paikoissa, joihin pitää mennä varta vasten kassakaapin löytääkseen, esim. ensimmäisessä Kreivitär-kentässä. Kassakaapeista löytyy Slylle erilaisia tehosteita, esimerkiksi soittorasia ja varkaan refleksit, joita hän voi käyttää. Tehosteita pystyy ostamaan myös turvatalosta Varasverkon kautta pelin aikana kerätyillä kolikoilla, joita saa esineitä tuhoamalla ja vartijoilta varastamalla. Vartijoilta pystyy varastamaan paitsi kolikoita, myös erilaisia myytäviä aarteita, ns. parempaa loottia, kuten kultaharkkoja, kelloja, koruja ja jalokiviä. Yksi asia, josta Sly kakkosessa pidän, on se, että kerätty saalis pitää myydä turvatalossa ennen kuin siitä saa rahaa. Kolmosessa saalis muuntuu automaattisesti rahaksi. Minusta tämä välivaihe, jossa Bentley myy saaliin, on siisti yksityiskohta, jonka jääminen pois Sly kolmosesta harmittaa.

Kerättävät vihjepullot aiheuttivat lapsena päänvaivaa enkä useinkaan jaksanut etsiä niitä systemaattisesti. Nyt, aikuisena pelatessa, on mukavaa tutkia kenttiä ja etsiä vihjepulloja.

Kerättävien pullojen lisäksi löytyy kerättäviä aarteita. Netistä luin, että aluksi aarteiden oli tarkoitus olla salkkuja, mutta sitten ne muutettiin lopulliseen pelin versioon. Siitä syystä näitä random salkkuryppäitä löytyy eri puolilta varsinkin alkuvaiheen kenttiä. Niistä saa pelkkiä kolikoita. Kerättäviä aarteita on yhteensä 25 ja niitä on aina kolme per kenttä. Kaikki kolme koplan jäsentä voivat kuljettaa aarteet piilopaikkaan, mutta useimmiten Slylla se on helpointa, sillä Bentleyn ja Murrayn on vaikeampi juosta karkuun ja/tai kiivetä turvaan, jos vartija huomaa. Aarteissa on nimittäin se juttu, että kun sellaisen nappaa ympyrä-näppäimellä, se pitää kuljettaa turvapaikkaan ottamatta hittiä. Jos ottaa osumaa aarre mukanaan, aarre palautuu takaisin alkuperäiselle paikalleen ja se pitää hakea uudestaan. Osa aarteista on ansoitettu eli ne pitää viedä turvapaikkaan tietyn aikarajan, esim. 1 minuutti 30 sekuntia, sisällä. Aarteita ei myöskään pysty ottamaan kesken keikan, ainoastaan vapaassa pelissä. Pullot ja aarteet varmistavat, että pelaaja tahtoo tutkiskella kenttiä rauhassa tehtävien ulkopuolella, mikä taas lisää pelin hauskuutta.

Joitain muitakin eroja Sly kakkosessa on Sly kolmoseen verrattuna. Vartijoilta ei esimerkiksi pysty varastamaan Bentleyllä ja Murraylla kuten kolmosessa. Tein myös mielenkiintoisen huomion. Sly kakkosen vartijat jaksavat juosta kauemmin perässäsi ja heidän eksyttämisensä on työläämpää kuin Sly kolmosessa. Kolmosessa riittää, että juokset nurkan taakse, ja vartija on jo unohtanut sinut. Sly kakkosessa saatat joutua juoksemaan kentän toiseen laitaan vartijan eksyttääksesi, ja sillä välin olet saanut viisi muuta vartijaa perääsi. Se tosin on sanottava Sly kolmosen eduksi tässä asiassa, että vartijat eivät Sly kakkosessa kuule esineiden rikkomista ja muita ääniefektejä yhtä tarkasti kuin kolmosessa. Heidän hämäämisensä on siis vaikeampaa ja siihen tarvitaan jokin apuväline, esim. herätyskello tai soittorasia.

Peliin uppoutuminen on helpompaa, kun varastetut saaliit pitää oikeasti myydä Varasverkossa sen sijaan, että rahat niistä kilahtavat taskuun automaattisesti. Onneksi ostaja löytyy saman tien eikä siitä tarvitse huolehtia.


Kerättävät aarteet ovat vihjepullojen tavoin kiva lisä peliin. Osa aarteista on ansoitettu. Silloin pitää kieli keskellä suuta kiirehtiä turvapaikkaan ja olla ottamatta hittiä. Varo, Sly!

Kolmoseen verrattuna yksi iso miinus on, ettei jakson tehtäviä pysty pelaamaan uudestaan. Kun olet suorittanut jakson, that's it. Voit edelleen vapaasti tutkia jakson kenttää ja härnätä vartijoita tai käydä sisällä erinäisissä paikoissa, mutta tehtäviä et pysty suorittamaan uudelleen. On toki olemassa huijauskoodeja, joilla pääset aloittamaan minkä tahansa jakson alusta, mutta jos haluaisit suorittaa jonkun tietyn hauskan tehtävän uudestaan, se ei onnistu noin vain.

Sly kakkosessa tarina on ehdottomasti se paras juttu. Draamaa riittää, samoin jännitystä ja yllättäviä käänteitä. Muistan edelleen ensimmäisen pelikertani ja kohdat, jotka shokeerasivat, esimerkiksi Neylan takinkääntö sekä Slyn ja Murrayn joutuminen vankilaan. Lopussa kohdataan Clockwerkin ja Neylan yhdistelmä, Clock-La, ja Bentley joutuu onnettomuuteen (nooooooooo!). Mutta sitten vain heti perään Sly kolmosta pelaamaan, niin huomaat, että koplan taru ei pääty tähän. Suosittelen kaikille! <3 Vaikket olisi Sly ykköstä pelannut, aloita Sly kakkosesta! Pääset kyllä tarinaan sisälle.

Plussat:

+ suomidubbi

+ mukaansatempaava ja yllätyksellinen tarina

+ vihjepullot ja aarteet, jotka houkuttelevat pelaamaan myös vapaasti

+ aarteiden myyminen Varasverkossa

+ Slyn lisäksi Bentley ja Murray pelattavina hahmoina keikoilla ja vapaassa pelissä

Miinukset:

- suomidubin ajoittainen epätasaisuus, huomattavissa esimerkiksi Bentleyn ääninäyttelyssä

- Bentley ja Murray eivät pysty varastamaan rahaa ja aarteita vartijoilta

- vartijoiden eksyttäminen on työläämpää kuin Sly kolmosessa, mikä tekee pakenemisesta vaikeampaa

- Murrayn tankkitehtävien ohjaimet ovat perseestä (tietäjät tietää)

- jaksojen tehtäviä ei pysty pelaamaan uudestaan kun ne on kerran vetänyt

It Takes Two

Kehittäjä: Hazelight studios

Julkaisija: Electronic Arts

Alusta: Windows, Playstation 4 & 5, Xbox One, Xbox Series X ja Series S, Nintendo Switch

Kielet: englanti ja muutama muu, ei suomea

Julkaisuvuosi: 2021

Ikäsuositus: 12+

Genre: toiminta, seikkailu, tasohyppely, moninpeli

Pelimuoto: Yksinpeli / kaksinpeli

Ostettavissa: Pelikaupoista, Playstation Storesta ja netistä, esim Steamista

Läpipelaamiseen käytetty aika: noin 14 tuntia

Lähde elämäsi mielettömimmälle matkalle It Takes Two -pelissä, joka on puhtaasti yhteistyöpeliksi luotu genren rajoja rikkova tasohyppelyseikkailu. Kutsu ystävä liittymään maksutta Friend’s Passin avulla ja tee yhteistyötä valtavassa joukossa riemastuttavan häiritseviä pelihaasteita.

Auttakaa toisenne ohi valtavasta määrästä odottamattomia esteitä ja kokekaa kutkuttavan hauskoja hetkiä. Lähde mukaan sydämelliseen ja hilpeään tarinaan särkyneestä suhteesta.

It Takes Two -pelin on kehittänyt Hazelight-studio, joka on pelialan johtaja yhteistyöpelaamisessa.

TÄRKEIMMÄT OMINAISUUDET:
PUHDASTA YHTEISTYÖTÄYDELLISYYTTÄ – Kutsu ystävä liittymään maksutta Friend’s Passilla.

RIEMASTUTTAVAN HÄIRITSEVÄÄ PELAAMISTA – Riehuvista pölynimureista sulavakäytöksisiin rakkausguruihin, It Takes Two -pelissä et koskaan tiedä, mitä kohtaat seuraavaksi.

UNIVERSAALI KERTOMUS SUHTEISTA – Kokekaa yhdessä koskettava ja sydämellinen tarina, joka tekee suuren vaikutuksen – teihin molempiin!

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani pelistä

It Takes Two -peli alkaa hyvin arkisella cutscenellä. Sininen auto ajaa Goodwinin perheen pihaan. Autosta astuu nainen, kun taas pihalla kävelee mies, joka on viemässä roskia roskikseen. He tervehtivät toisiaan. Kysyttäessä päivästään mies kertoo leivänpaahtimen hajonneen ja Rosen kieltäytyneen syömästä kasviksia. Pelaajalle selviää hyvin nopeasti, että kyseessä on aviopari, Cody ja May, ja Rose on heidän tyttärensä. May kysyy hammaslääkäristä ja paljastuu, että Codyn piti viedä Rose hammaslääkärille, mutta hän unohti. Saamme tietää, että May on työnarkomaani - hän aikoo olla töissä myös seuraavana päivänä, joka on lauantai. Kaksikko alkaa kinastella pihalla, ja kamera zoomaa talon ikkunaan. Rose seuraa vanhempiensa riitelyä ikkunasta heidän huomaamattaan. "Miksemme vain kerro hänelle, että olemme eroamassa?" Cody kysyy.

Rose nostaa eteensä kaksi itse tekemäänsä lelua, jotka esittävät hänen vanhempiaan: puunukke-Mayn ja savesta tehdyn Codyn. Sen sijaan, että kuuntelisi vanhempiensa riitelyä, Rose leikkii, että lelut eli hänen vanhempansa päättävät pysyä ystävinä ikuisesti ja rakastaa yhä toisiaan. Sitten pelaajat pääsevät valitsemaan, kumpi pelaa Maylla ja kumpi Codylla. Tämä peli on siitä erikoinen, ettei tässä ole lainkaan yksinpelivaihtoehtoa. Joko pelaat lokaalisti paikalla olevan kaverisi/kumppanisi kanssa tai verkossa jonkun kanssa. Minä pelasin kumppanini kanssa, hän Codyna ja minä Maynä.

Pelissä on kaksi pelattavaa hahmoa: puunukke-May ja saviukkeli-Cody.

Tämän jälkeen hypätään päivällispöytään, jossa tunnelma on suoraan sanottuna jäätävä. Pöydän ääressä käydään the keskustelu, joka alkaa sanoilla "Rose, tiedäthän, että me rakastamme sinua." Kaikki tietävät mitä on tulossa. May pudottaa pommin heidän eroamisestaan, mihin Rose vastaa chillisti: "Okei, saanko mennä leikkimään huoneeseeni?" Hän on ilmeisesti jo jonkin aikaa tiennyt vanhempiensa eroaikeista eikä siksi ota asiaa niin dramaattisesti. Rose nappaa huoneestaan mukaansa vanhempiaan esittävät lelut, poistuu ikkunan kautta kuin paraskin assassiini ikään ja ryntää pihavarastoon. Sieltä hän kaivaa esiin Dr. Hakimin kirjoittaman pariterapiaopuksen nimeltä Book of Love ja pyytää tältä mystiseltä tohtorilta apua, jotta vanhemmat pysyisivät yhdessä. Rosen kyyneleet putoilevat leluille, ja seuraavaksi näemme puunuken ja saviukkelin heräävän henkiin. Kun ne avaavat suunsa, selviää, että Rosen vanhemmat, Cody ja May, ovat loukussa niiden sisällä. Samaan aikaan heidän ihmiskehonsa ovat joutuneet transsiin ja näyttävät nukkuvan.

Ensijärkytyksestä toivuttuaan Cody ja May kohtaavat Dr. Hakimin, tai oikeammin hänen kirjoittamansa kirjan, joka on herännyt eloon ja pystyy puhumaan. Kirja esittelee itsensä maailmanlaajuiseksi bestselleriksi ja rakkausekspertiksi. Se kertoo, että Rose hankki sen ja nyt se aikoo saattaa kaksikon takaisin yhteen. May järkyttyy niin, että hyppää lattiassa olevaan koloon, mutta materialisoituu pian takaisin Codyn vierelle. Samalla selviää, ettei tässä pelissä voi kuolla (siis pelattavat hahmot), ainoastaan hajota atomeiksi ja palata sitten takaisin Rosen leluksi. Kirja ilmoittaa, että auttaa Codya ja Mayta korjaamaan heidän rikkinäisen parisuhteensa, koska lupasi Roselle tehdä sen. Kirja jää pälättämään, kun May huomaa Rosen pihavarastossa ja ehdottaa, että he menevät hänen luokseen.

Dr. Hakim, a.k.a. hänen kirjoittamansa kirja, joka pystyy puhumaan, on aika pervo otus, mutta samalla ihan hulvaton! Dialogi on nokkelaa ja ääninäyttelijä tekee hyvää työtä äänenpainojen kanssa.

Ohjaimet ovat simppelit, kunhan ne kerran oppii. Lokaalisti pelattaessa näyttö jakautuu kahtia split screeniin, toisella puolella Cody, toisella May. X-näppäimestä hypätään, neliö-näppäimestä däshätään. Däshäys osoittautuu hyödylliseksi pelin edetessä. Muita tärkeitä näppäimiä ovat kolmio, jolla tehdään erilaisia toimia kun ruudulle ilmestyy omaa väriä oleva pallero, sekä R1-näppäin, jolla tartutaan koukkuihin, köysiin ja muihin vastaaviin.

Peli on siitä hauska, että nimensä mukaisesti lähes kaikki toiminnot vaativat yhteistyötä. Vipujen aukaiseminen yhdessä on vasta alkua. Kuvittele kaikki kuviteltavissa olevat tavat tehdä yhteistyötä, ja kerro se kymmenellä. Tämä peli on monipuolisin yhteistyöpeli, jota olen koskaan pelannut.

Peli on uskomattoman monipuolinen. Sen tekijöillä on ollut hyvä luova tiimi ideoimassa, mitä kaikkia eri yhteistyömuotoja sitä onkaan olemassa. Mikä parasta (tai pahinta), pelin läpäiseminen todella vaatii yhteistyön tekemistä pelikaverin kanssa. Yksin tätä peliä ei voi läpäistä. Jotkut kohdat vaativat yhteistä pähkäilyä, ja siinä on tämän pelin suola.

Cody ja May kulkevat erilaisten alueiden läpi yrittäessään ensin saavuttaa Rosen ja sen jälkeen yrittäessään oppia tekemään yhteistyötä ja lopulta tukea toistensa intohimon kohteita (Codylla puutarhanhoito, Maylla laulaminen). Kaiken taustalla on suhteen korjaaminen ja rakkauden elvyttäminen sekä omiin ihmiskehoihin palaaminen. Matkallaan Cody ja May kohtaavat monenlaisia pahiksia, kuten pölynimurin, sotilaallisen tehokkaita oravia, kuupaviaanin, jättimäisen kovakuoriaisen, pahuuden saastuttaman kukkasen ja mikrofonikäärmeitä. Siis käytännössä kaikkea mahdollista. Tasot ovat kivan monipuolisia. Löytyy puutarhaa, sisätiloja, talvipaikkaa ja mielikuvituksellisia maailmoja, kuten Rosen lastenhuoneesta inspiroitunut taso. Peli on värikäs ja visuaalisesti silmää miellyttävä, ja grafiikat ovat hyvät myös pleikkariversiossa.

Jotkut pelin pomovastuksista ovat oikeasti aika haastavia. Niissäkin yhteistyö on avain.

It takes two on heittämällä laadukkain ja viihdyttävin yhteistyöpeli, jota olen koskaan pelannut. Se on alusta loppuun kahdelle pelaajalle suunniteltu pelinautinto. Erittäin hyvä peli, joka varmasti kestää toisenkin pelikerran, niin paljon kaikkea se pitää sisällään. Suosittelen tätä peliä aivan kaikille! Peli on jo nelisen vuotta vanha, mutta silti edelleen aika kermaisissa hinnoissa. Minä lainasin sen kirjastosta pleikkarille ja ehdin juuri ja juuri kahden viikon laina-ajan puitteissa pelaamaan sen.

Plussat:

+ laadukas ääninäyttely

+ hauska tarina

+ monipuoliset tasot

+ tuntikausia pelattavaa ja tutkittavaa

+ minipelejä varsinaista tarinaa maustamassa

Miinukset:

- ihmishahmot omaan silmääni vähän creepyjä, varsinkin Rose, joka muistuttaa miniaikuista söpön lapsen sijaan

- väkivaltaisuus ja julmuus, johon pelaaja pakotetaan tiettyjä pelihahmoja kohtaan

- jotkut tehtävät ovat haastavia

- monitulkintainen loppu